lauantai 11. joulukuuta 2021

Risukuusi

Kipakat pakkaset ja kuulaat päivät ovat jääneet taakse ja tänään saatiin kunnon harmaa ja sateinen päivä. Eli nämä kuvat ei ole tältä päivältä, vaan viikon varrelta. Käytiin miähen kanssa metsässä kolmisen viikkoa sitten, että sain vähän materiaalia askarteluun. Paljon helpompaa ottaa sammalta talteen, kun maa on lumeton, eikä pakkasta ole montaa astetta. Kylmimmillään käytiin himpan yli 20'.
Halusin kuistille risukuusen, joita olen katsellut kukkakaupojen ovilla ja eri puutarhaharrastelijoiden kuvissa ja pihoilla. Ei se voi olla niin vaikeaa, ettei mekin saatais tehtyä yhtä kuusta. 
Tarktori käyntiin ja matkaan. Miäs meni koneella, minä kävelin. Ei tarvinnut kävellä syvälle metsään, kun jo metsänsuusta saimme risuja ja oksia, havuja ja sammalta. Kotipihasta katajaa ja matkalta katkoin männynoksia.
Ranka kiinni astiaan, jonka olen ostanut joskus kirpparilta. Se on täytetty jo vuosia sitten hiekalla, joten siinä on hyvä vastapaino painavalle kuuselle. Tein oksista ja havuista pieniä nippuja, jotka sidottiin ensin yhteen ja miäs kiinnitti ne runkoon sidontalangalla. 
Olin melko varma, että saamme tehtyä kaksi kuusta, kun materiaalia oli paljon, mutta lähes kaikki keräämämme oksat kului tähän yhteen kuuseen. Eikä tämä ole mitenkään pieni, joten sen latva vaati kokoisensa kulkusen.
Olen ostanut sen viime joulun alesta. Kieputimme ohuen valonauhan oksien lomaan, kuistin kaiteeseen ja pieneen koristeistutukseen.
Sisääntulon havukuusi toivottaa vieraat tervetulleeksi jo heti kuistilla. 


6 kommenttia:

Irma kirjoitti...

Hieno risukuusi komeine kulusineen!
Kyllä olisi mahdoton tehtävä mulle:)

TeSa kirjoitti...

Kiitos Irma. Vaatii käsivoimia ja tilaa tehdä. Tästä tuli hauska hiippalakki.

*VEKKI* kirjoitti...

Tää on hieno. Ja varmasti pisteliästä sitoa kokoon.

TeSa kirjoitti...

Kiitos Vekki ❤
Katajanpiikit meni suoraan ytimeen, muutoin tehtiin sovussa 😅

Saija kirjoitti...

Wau, en ole nähnyt moista kuusta koskaan. Tosi hieno ja erilainen!

TeSa kirjoitti...

Tätä oli kiva tehdä ja valojen kanssa näkyvä.