keskiviikko 29. kesäkuuta 2022

Kaksi vanhusta

 Kesän edetessä olen saanut otettua huvimajan taas käyttöön. Tykkään tilasta, sen monikäyttöisyydestä ja paikasta, kun se on tontin reunassa. Sinne ei juurikaan näe, eikä sieltä näy. Tontin reuna-aitojen kasvillisuus on niin rehevää, että saa olla ihan suojassa. 

Sinne suojiin on ajan saatossa kulkeutunut kaksi pinnatuolia, jotka saivat häädön vanhan pirtin purkutyömaalta. Tuolit on siirretty aina muutaman askeleen jaloista pois ja näin se sitten ovat päätyneet huvimajaa. 

Katselin, että onpas siinä väsyneen näköiset tuolivanhukset! Puupinnat aiheuttaa minulla ihoärsytystä, huippausta ja hengenahdistusta. 
Miäs siisti pinnat maalipesuaineella ja minä sain työhuoneeseen maalattavaa.

Minulle on jäänyt kalkkimaaleja joulukylän rakentamisesta, ja niitä olen pyrkinyt käyttämään loppuun. Tässä työssä minulla on ollut Lidl keltainen 500 ml kalkkimaali jota sudin tuolien pintaan 3-4 kerrosta.
Maalasin joka päivä yhden kerroksen ja annoin kuivua hyvin. Kalkkimaali on muutenkin nopeasti kuivuva, mutta en halunnut koko iltaa vain maalata.
Valmiin maalipinnan päälle vahasimme kaikki pinnat Al Fresco Frenchic valkosävytteisellä vahalla. Se vaalensi maalipinnan kevyesti. Istuinosat vahattiin toistamiseen. 
Vielä ennen käyttöönottoa kiillotin vahan froteepyyhkeellä ja sitten pääsimmekin koeistumaan uutuuttaan hohtavat tuolit huvimaja-aamiaisella viime sunnuntaina.







8 kommenttia:

Puikoillanikin kirjoitti...

Hienosti saivat tuolit uuden elämän ja nousevat uuteen arvoonsa. Hyvin tehty!

TeSa kirjoitti...

Ryhti kohentui! Kiitos ❤

Irma kirjoitti...

Nätit tuolit niistä tulikin:) Rauhaisan oloinen huvimaja:)

TeSa kirjoitti...

Kiitos. Kaikki turha on karsittu pois. Tyynyjen raidat hiukan karsastaa. Ne on pergolasta suojassa linnunjätöksiltä.

Satu kirjoitti...

Kauniit tuolit, tuli kuin uudet. Ja kauniit ovat nuo ikkunamaalauksetkin, joita kuvissa näkyy.

TeSa kirjoitti...

Kiitos, kiitos! Tuolien jatkoaika 😊
Olen tehnyt tuo isoimman tiffanytyön opiskeluaikoinani ja lasinsulatukset muutama vuosi sitten.
Kiva, jos pidät.

Saija kirjoitti...

Sopivat tilaan mainiosti. Matto on ihanan raikas alusta kaikelle.

TeSa kirjoitti...

Kiitos, matto on kyllä kiva lisä tilaan.