Hyväntekeväisyys

Tänään on ollut viimeinen päivä saada sukkansa mukaan Novitan ja Suuren käsityö - lehden sukkakilpailuun. Oma sukkaparini lähti alkuviikosta etanapostilla. Paketin päälle liimattiin ikiaikaisia 2.lk joulumerkkejä pois laatikon pohjalta kuleksimasta.

Nämä sukat eivät kyllä täytä kirjoneuleen tunnusmerkkejä, tiedän, mutta pääasia minulla oli neuloa sukat, jotka joku saa käyttöönsä vielä tänä syksynä.

Kohta päästään neulomaan sukkia laariin asti, syyskuun alusta minä korjaan satoa Heinälatoon. Monta ilmottautujaa onkin jo käynyt tekemässä itsestään esittelyn.

Sukkasista kukkasiin. Nyt vasta kesän ihan ollessa lopuillaan on tämä istutukseni päässyt ryöpsähtämään kunnon kukkaan. Keväällä leikkaamani Mårbackan pelakuut kukkivat ilahduttavan hyvin ulkoterassilla, vaikka kesä on ollut mitä on.

Kerrattuja petunioita, sekä RIKKARUOHOJA sulassa sovussa joskus ostamassani sinkkivadissa.

Aurinkoa päivääsi,

Kukukuu

On sitä kerätty ainakin 25 kg ja pakastimeen säilötty. Mustikkaa, mustikkaa, selkä vääränä poimittu.

Jo edesmennyt appeni sanoi aina yhteisillä marjareissuillamme, että hyvän marjapaikan löytäjän on aina huudettava kukukuu, jotta kaikki pääsevät poimimaa marjoja. Arvatkaa vaan, kukahtelinko?

Olen aina pitänyt marjojen keräämisestä, tosin en koskaan halua lähteä yksin metsään, en siihen tuttuunkaan. Siksipä olen pakottanut miähen matkaani, tahtoi tai ei.

Eikä tässä liiemmin ole näkynyt mieltä harmittavia omituisuuksia, kun olemme löytäneet hyvät marjapaikat, jossa on helppo kävellä ja ämpärit täyttyvät.

Kolmisen tuntia kerrallaan olemme matkassa ja aina puolivälissä sovimme tärskyt jonkin kaatunen puunrungon luo jossa syömme eväät.

Evääthän kuuluvat ehdottomasti marjastukseen. Samalla ennättää hiukan oikoa kipeytynyttä selkäänsä ja silmäillä toisenkin ämpäriin poimittua satoa.

Herrasmiesmäisesti kierrämme lähettyvillä olevat poimijat, toisten paikoille ei mennä!

 

Lumpeenlehti

Tänä vuonna olen merkannut kalenteriini edellistä vuotta tarkemmin kaikki lähialueen rompepäivät, enkä kuitenkaan ole päässyt paikan päälle kuin muutaman kerran. Monta syytä alkukesästä, isäni kuolemasta asti on estänyt minua lähtemästä mihinkään. 

Rankkasateisina kesäpäivinä ei paikalla ole ollut myyjiäkään kuin ne sitkeimmät, saati asiakkaita.

Mutta eihän se vähäinen käyntikerta mitenkään vähennä innostusta ja hyvin harjaantunutta tarkkaa silmää, kaikki varteenotettava tarkistetaan ja tarkkaan punnitaan, ostanko vai en?

Lamput, varjostimet ja kaikki lampunjalat katson aina hyvin tarkkaan. Saako tästä tehtyä vielä jotain, pystyykö muokkaamaan vai annnanko olla sinällään, kun katselen hetken aikaa?

Tämän pöytävalaisimen ostin jalan takia. Varjostimissakaan ei ole mitään vikaa, mutta kaiken voi aina muuttaa. Tehdä uudet lasikuvut, ottaa nämä ikkunavalaisimiin, tai....

Iltojen pimetessä, pieniin valaisimiin on mukava sytytellä valot.

Täältä voi aina kurkkia mistä löytyy seuraava tapaamispaikka.

Toripuisto

Tampereen Hämeenpuistossa kävi lauantaina vilinä, kun puistoon ilmestyi toinen toistaan viehättävämpiä sisustus- ja antiikkitavararoiden myyntipaikkoja.

Puiston alun peittosi Eurooppalainen ruokatori, josta levisi huumaava tuoksu pitkälle. 

Tällä käynnillä kaikki ajatukseni suorastaan vilisi tuohon sistutusmyyntiin, voihan lääh mitä herkkuja siellä olikaan tarjolla.

Näitä kaikkia kauniita katsoessani iski sellainen pieni sistustuskärpänen, joka on uinunut jossain koko kesän. 
tarttis tehrä jottai

Kesällä sitä aina kuljetaan imien itseensä kaikkia uusia ideoita, joita sitten talven pimeinä hetkinä pieninä annoksina luovutetaan kotiin päin.

Mihinkähän saisin sopimaan tuollaisen korkean kaapin? Sen täyttäminen ei olisi mikään ongelma, astioita minulta kyllä löytyisi.

Kukkasia, paljon ihania leikkokukkia, hortesioita ja tulilatvoja.

Jo pidemmän aikaa minulla on ollut suunta, että en osta yhtään enempää viherkasveja meille. Suuret huonekalut vievät paljon tilaa, kukat eivät saa talven aikana tarpeeksi valoa, joten kaikki tuollaiset leikkokukat ja ruukkukasvit tuovat vaihtelua ja vehreyttä kotiin.

Ostinhan minä jotain pientä ja ihanaa. Ihan vain täydentääkseni nukkekotiharrastukseni huonekalukeräelmää, tein kaupat "hiukan" ajan patinaa saaneesta puuliedestä.

 Antik Helénin myyntipöydällä oli houkutus, johon sorruin heti. Liedestä puuttuvat keittolevyt suunnittelin tekeväni prikoista ja maalaavani ne mustiksi.

Tällainen liesi on aika määräävässä asemassa nukkiksen keittiössä. 

Pienen tutkailun jälkeen olin tehnyt mielestäni oikein hyvät kaupat. Liesi on korjattavissa, takajalka oikaistavissa, lieden sisään saa huomaamattomasti pujoteltua punaisen ledivalon ja uunin saa täytettyä vaikka komialla kakulla.

Lopuksi vielä kuva lipastosta jonka sain lasintyöstöiltana valmistujaislahjaksi. Kiitos, tämä on ihana.

Syksy tuo uusia asioita

Vaikka ilma onkin ollut lämmin, on selvästi havaittavissa syksy.

Poika aloitti yhdeksännen luokkansa viikko sitten ilman mitään suurempaa jippii - huutoa! Olisittepa kuulleet sen ensimmäisen aamun, kun hän aloitti eskarin yhdeksän vuotta sitten.

Tänä syksynä muutoksen koulumatkoihin tuo kulku omalla mopolla, jolloin ei täydy lähteä tuntia ennen koulun alkua seisomaan linja - autopysäkille, saa nukkua aamulla hiukan myöhempään. Samoin kotiintuloaika on ihan jotain muuta, kuin 1, 15 h koulun päättymisen jälkeen. Jos sitten ei siirry koulusta suoraan munkkilaan, eli koulua vastapäätä olevaan kahvilaan.

Ehtii tekemään hyvin läksyt, ai tuliko niitä, syömään ja huilaamaan ennen illan harjoitusten alkua.

Niin pitkään mopoillaan, kun kelit sen sallivat.

Suuri on ollut muutos siinäkin, että miäs on lopettanut nuorten kiekkovalmentamisen 18 yhtämittaisen vuoden jälkeen.

Kiekkoilu ei kuitenkaan perheessä loppunut, poikaa kuljetetaan toiselle paikkakunnalle kolme kertaa viikossa ja pian alkaa alkusarjan karsinnat. Ensimmäinen turnausmatkakin on jo tiedossa.

Jee, matkässykassia saa alkaa täyttämään. Näillä pelimatkoilla ehdin yleensä neulomaan paljon enemmän kuin kotona konsanaan.

Jonkinlainen neulehurmos on pääsyt valtaamaan mieleni. Koko kevään ja kesänkin jatkunut neulejumi on hiukan aukomassa lukkojaan ja olen innostunut asiasta uudestaan. Onneksi tiedostan tuon kaiken, mikä neuleintoani on jumittanut ja siksipä olen antanut itselleni aikaa kaiken palautumiseen.

En ole väkisin yrittänyt tehdä mitään mikä minua ei ole innostanut, vaan tehnyt juurikin niitä töitä, joista minulle itselleni on eniten ollut iloa.

Ilmottauduin jälleen kerran mukaan Sukkasatoon, johon en aseta minkäänlaista tavoitetta. Neulon sukkaa, jos huvittaa, mutta en tunne tekeväni vääryyttä ketään kohtaan, jos saankin vain yhden parin valmiiksi kahden kuukauden satojakson aikana.

Sukkien neulominen on sitä syvintä mustaa aluetta, kun kohdallani puhutaan neulomisesta. Olen välttänyt olemasta paikalla, jossa myydään ohuita sukkalankoja. Välttänyt lisäämästä kerien määrää, vaikka langan väri olisi kuinka houkutteleva. Samoin olen luopunut ajatuksesta saada tehtyä kaikkia jo valmiiksi tulostamiani sukkamalleja, koska päädyn aina tekemään sukat omilla ohjeillani.

Alkuvuoden aikana neulomieni pitkien polven yli menevien sukkaparien määrää olen ajatellut sen sijaan lisätä muutamalla parilla, koska sitä ohutta sukkalankaa nyt vain sattuu olemaan varastoissani vieläkin jemmattuna.

Pysytään langoilla...

Sinä olet tähti

Sain ja vein. 

Mikä viikko takana! Kotona on käyty lähinnä kääntymässä ja taas on menty. Miähen kesäloma loppui eilen, huomenna alkaa työt. Onneksi!

Arki on parasta huumetta, mutta on sitä ollut kiva käydä kyläilemässä kauempanakin ja hoitaa asioitaan rauhassa. 

Sovitusti olin paikalla, edes sen yhden illan ajan, jolloin sain vieraakseni työhuoneelleni kummitätini ystävättärensä kanssa. He tulivat tekemään opastuksellani lasienkelit. 

Aloitimme lasinleikkausharjoituksilla. Huomatkaa suojalasit puuttuvat, molemmilta! 

Illan aikana ehdittiin käydä läpi kaikki työvaiheet, paitsi kaavojen leikkaus. 

Työvaiheista eniten taisi jännittää lasinleikkaus. Siihen saa hyvin tuntumaa, kun ottaa ikkunalasia ja tekee leikkausharjoituksia paljon ja usein. Pidempien taukojen jälkeen otan itsekin tuntuman veitseeni ikkunalasin kanssa. Ja onhan niitä päiviä, jolloin veitsi on parempi jättää omaan koteloonsa ja pyyhkiä vaikka pölyjä pirtillä. Välillä ei vain mikään onnistu.

Lasin hiontavaiheessa ei kannata fuskata, folio ei tartu muutoin kiinni kunnolla.

Työpöytäni ympärillä oli hyvinkin tilaa työskennellä, molemmat etenivät omaa vauhtiaan.

Tinatessa suojahansikkaat käteen!

Illan päätteeksi molemmilla oli kotiinviemisinään omat enkelit. Tekemisestä jäi hyvä fiilis, ensikertalaiset saivat tuntuman lasin kanssa työskentelyyn ja minä aikataulutettua aloittelijan työtahtia.

Kiitos teille, olette ihanat oppilaat!

Josko tämä alkava syksy toisi minulle niitä kaipaamiani töitä kansalaisopiston harrastepiireistä, saisin tämän työttömän statukseni ainakin osittain muutettua ohjaajaksi / opettajaksi.

Ainakin minulla on ihanan kannustavia ihmisiä ympärilläni. Sain viikolla hakea omakseni omalta eläköityneeltä opiston opettajaltani hänen kaikki mallikansionsa. Monta mappia aihepiireittäin järjestettyjä piirroksia, joita itsekin olen harrastevuosieni alussa selannut monen monituiset kerrat.

Tällä samaisella kuluneella viikolla kävin viemässä erään opiston näyteikkunaan tekemiäni lasitöitä virikkeeksi ja ajatuksia herättelemään aloittaa uusi harrastus lasin parissa minun kanssani.

Tuolta aiemmin mainitsemaltani opettajaltani sain opin tähän kauniiseen tähteen, jonka nimen olen taas unohtanut. Omien opistovuosieni aikana tätä tehtiin paljon, mutta en koskaan ehtinyt sen kasaamiseen paneutumaan. 

Päätin tehdä heti oman koekappaleeni, jonka kuvasin kahdessa eri paikassa. 

Valmiin työn vein tuliaisena Intsulle, jolle olisin voinut tehdä vaikka enkelin. Hänhän kerää enkeleitä, yhden huoneen verran. Tai siis, monen huoneen verran.

Pidemmän aikaa olimme jo yrittäneet saada aikataulujamme osumaan yksiin ja ehtiä hänen luokseen kyläilemään.

Voi kuinka onkaan ihana päästä kasvotusten juttelemaan, viettämään aikaa heidän kauniissa kodissaan ja maistamaan hyviä ruokia ja leipomuksia. 

Vaikka nuo ihmiset pohjanmaalla ovat niin suuria puheissaan ja teoissaan, ovat he yllättävän vaatimattomia ruokapöydässä =)

Kotoa lähteissämme mietimme ja tutkailimme monet sääkartat tarkkaan, mennäänkö pärrällä vai autolla?

Ilma oli kyllä helteinen ja kaunis, mutta niinhän sitä sanotaan, moni kakku on päältä kaunis ja sisältä...

Kotimatkalla kaatui jokin pilvi päällemme, onneksi liikuimme autolla.

Palava

Tulenpunainen, vanha perinneperenna, pystykasvuinen, helppohoitoinen. Palava rakkaus.

Tilkuttaa

Tässähän saattaa vaikka innostuakin ompelemaan edellisen päivityksen koreihin kangasvuorit. Nimittäin ilmoittauduin maanantaina opiston tilkku- ja helmikurssille, joka alkaa syyskuun puolella.

Asiasta heti inspiroituneena pesin, eli kutisin muutaman valmisverhon joista olen joskus suunnitellut ompelevani pirttiin talviverhot. 

 Kun antaa asialle pikkusormensa, niin kohtahan minä etsin ne ihanan pyöreät tyynynkaavat, niihin kankaat ja terassinpöydänkin voisin verhoilla kesäisellä tilkkutyöllä...

 Vaikka minulla ei ole mitään voimassaolevaa suhdetta oman Singerini kanssa, on minulla entuudestaan tallessa opiston Husgvarnaan sopiva puola. Edistääköhän se yhtään asiaa?

Pitänee testata  =)