skip to main |
skip to sidebar
Parolan asemalla järjestettiin viime lauantaina rompepäivät, johonka olin enemmän kuin innoissani lähdössä katsomaan. Ilma oli taivaallisen kaunis, aamusta jo helteisen kuuma, mutta vielä siedettävissä lämpötiloissa oltiin.
Tapahtuma alkoi kymmeneltä, mutta pitkän matkan ja vähäisten lähiparkkipaikkojen vuoksi olimme liikkeellä jo hyvissä ajoin. Emme olleet ainoat jotka tiedostivat nopeat syövät hitaat ajatuksen.
Pääsin tuohon ylimpään kuvaan, kun kiertelin tutkailemassa pöytien runsasta tarjontaa vielä hyvin rauhallisessa aamussa.
Suunnitelmissani ei ollut etsiä mitään tiettyä tuotetta, vaikkakin lista eri henkilöiden esittämiä tuotteita varten pitää tuntosarvet esillä. Nyt ei täältä tärpännyt yksikään listatuote.
Pöydät olivat sijoiteltuina niin, että niiden ympärillä pääsi liikkumaan tosi hyvin. Tunnelma oli kiireetön ja välitön.
Jossain vaiheessa huomasin väkeä liikkuvan yhä enemmän pöytien luo, ilmeisesti kello oli jo kymmenen. Nyt oli tehtävä nopeasti päätöksiä, jos halamoi saada jotain.
Puuston suojissa oli ihanan raikas ilma. Täällä pöytien tuotteet houkuttelivat lähestymään toisenkin kerran. Pää täyttyi erilaisista ideoista, joita pienin muokkauksin toteuttaa kotona.
Suuri kranssi oli niin hempeä vaaleanpunaisin kukinnoin.
Kotiintuomisina oli verkkohäkki erilaisiin asetelmiin. Ostin laventelin tuoksumaan terassin pöydälle ja nostin tuon verkko-osan vanhan valkoisen ruukun päälle.
Bambi ja kuu-liikkeen sulkakranssi nostettiin vieraskammarin seinälle. Tämä on niin kevyt, että nuppineula pystyy kannattelemaan.
Pari ihanaa vanhaa täkkiä päikkypeitoiksi
ja suurehko peili makuuhuoneen seinälle. Peilin pinta on antiikkipintainen, himppasen ruskeaan taittava sävy, eli ei tämän edessä mitenkään tarkkaan työskentelyyn kykene. Mutta sisustuksellisesti kiva lisä, kun kaksinkertaistaa viherkasvien määrän.
Toiselle puolen sänkyä laitettiin hieman erilainen peili tasapainottamaan. Tapettikuvio ei liiemmin kaipaa mitään, mutta aina voi vaihdella, kokeilla ja tehdä pientä säätöä.
Kun pääsimme luikertelemaan ostoksinemme väljemmille vesille, suuntasimme syömään.
Vasta paistettua leipää ja tuoretta salaattia. Tällä jaksoi jatkaa seuraavaan osoitteeseen, tyttären perheen uuteen kotiin, jossa oli kaikki lapsemme perheineen, sekä muut kutsun saaneet. Tytär oli järkännyt tupperikutsut, miähet lähtivät heittämään kiakkoa.
Ajoime iltamyöhällä kotiin parin pysähdyksen taktiikalla. Tytär kyselikin viestillä, että mitä maisemareittiä olimme ajaneet, kun se kesti niin kauan ja insta täyttyi purppurapilvistä.
Helteinen jakso oli päättynyt, ukkonen ja sade jäähdytti ilman. Kotimatkalla paistoi kaunis purppurainen aurinko ja värjäsi pilvet kauniisti.
Mitä pihalla tapahtuu aamulla neljältä? Kuuluu linnunlaulua,
mehiläisten surinaa. Hiljaisuutta, ei tuule hiiskaustakaan. Miäs
ihmettelee missä olen. Istun yöpaita päällä etukuistin räsymatolla ja
tuoksuttelen kesäistä aamua. Miten se onkaan rehevä, raikas ja värikäs.
Olen onnellinen kesäisen aamun hetkestä, kun aurinko on noussut ja pilkistää sikkurasilmin minua vastaan, minäkin sikkuroin silmiäni.
Katselen mitä olemme pihassa saaneet aikaan viimeisten viikkojen aikana.
Havujen helmat leikattiin ja annettin valolle ja tuulelle mahdollisuus.
Näin kuvan kepeistä
helmoista ja samantien oli päästävä leikkaamaan. Katsotaan nyt oliko
huono idea, mutta ei voi tietää, jos vain pähkii.
Olisin voinut jäädä istumaan ja kuuntelemaan kesäaamua kuistille, mutta aamupuuro oli jo valmiina, eväät ei.
Kesäkukkien määrä lisääntyy lisääntymistään. On ihana suunnitella uusia erilaisia kukkasekoituksia ja penkoa astioita kätköistään. Ihan kaikki ruukut eivät koskaan täyty, mutta vuorovuosina isoimmat ruukut näyttävät uusilta ja erilaisilta.
Kaikki ovat lähteneet hyvin kasvuun, kasvari antaa hyvän suojan ja karaisee lämpimän kasvatushuoneen jälkeen.
Värimieltymykseni istutuksissa on pysynyt hyvin samanlaisena useamman vuoden. Sinistä en halua, eikä keltaisellekaan ole liiemmin tilausta.
Keijunmekko on hyvässä kasvussa. Pitkät versot mahdollistavat kasvuston noston torson runkoon.
Kurkun ja kurpitsan alut ovat vielä juurtumassa omissa pienissä ruukuissaan. Siirtelen ne omiin istutusastioihinsa himppasen myöhemmin. Kylvin vielä kesäkurpitsaa sekä keltaista, että vihreää. Spaghettikurpitsantaimen ostin Salon reissulta.
Tukevaan sinkkiastiaan laitoin kolme verenpisaraa. Taustalla ruusuliisoja, joiden kukintaa voisin vain ihailla pitkin päivää.
Olkikukka on helppohoitoinen, jos sitä ei heti liota märäksi. No ei se kuivanakaan tarvitse olla, mutta siltä väliltä kun saisi kastelun onnistumaan.
Pinkki pyörä on tuotu päivänvaloon ja sai kasteensa rankkasateissa. Pölyt huuhtoutuivat nopeasti, mutta tuulessa kaikki kuivuu. Pyörän tarakka on lastattu parvekemansikantaimilla. Tarpeeksi multaa koriin ja taimissa raakileet. Satoa odotellessa.
Ohjaustankoon sijoitetussa korissa on vaaleanpunaista viuhkakukkaa.
Kasvarilla kasvaa tomaatti. Näissäkin on jo ensimmäiset raakileet. Olen ostanut osan kasvatusruukuista tänä keväänä, osalle taimista otin käyttöön muoviämpärit. Kierrätetään ja käytetään nämä loppuun, vaikka en tykkää muoviastioista laisinkaan.
Tomaateissa on nyt valinnanvaraa. Osa on amppelilaatua, osa rungollista kirsikkaa. Yksi on chocolate cherry, toinen punainen. Joku taisi olla keltainen. Nimilaput voisin vielä lisäillä, mutta kunhan kasvavat ja tuottavat, ei niiden laaduilla ole niin väliä.
Ostin kirpparilta keväällä suuren kukka-astian, jossa on kahva. Tämä istutus on tarkoitus saada vesikaivon päälle, kunhan kaikki osat on kohdillaan. Apila ja tumma diana, ah miten sointuisa väripari.
Kun laittaa kädet multaan, on tunne, että tätä olen odottanut pimeän talven ajan,
Käsityöblogi. Ai tämäkö? Sitä se oli alkujaan, mutta nykyään se on asioista viimeisin mihin ennätän panostaa niiden tekemättömien käsitöiden jälkeen.
Käsityöt ovat ominta aikaani. Saan uppoutua oman pääni sisään, nypertää ja unohtaa ihan kaiken muun ja vain istua mieluisa työ käsissäni.
Olen elämässäni tehnyt paljon töitä, paljon päällekkäisiä työsuhteita, mutta ensimmäisen kerran kulunut talvi on ottanut niin paljon voimille työmäärällään, että iltaisin kun pääsen kotiin, en enää jaksa tarttua käsityöhöni. Iltatyöni ohjaajana on jatkunut seitsemättä vuotta, mutta nyt tein ensimmäisen kerran sitä kokoaikaisen työni ohessa.
Käsityömateriaalini ei vajene, mutta ei myöskään lisäänny. Olen kyllä tehnyt jonkinlaista päänsisäistä luopumista hankinnoistani, mutta vielä elättelen ajatusta saada tehtyäkin jotain.
Viime keväänä aloitettu kodin pintaremppa ei ole vielä jatkunut, vaikka kyllä sitä suunniteltiin jatkettavan heti iltatöideni loputtua. Pistettiin yhdessä stoppi kaikelle ylimääräiselle ja panostetaan nyt pihatöihin. Ei aloiteta kaikkea yhtä aikaa, kun kaikella rempalla on tapana laajentua.
Vuodenkierto on näyttänyt huoneiden muutoksen uudessa valossa. Pitkän pimeän jakson jälkeen suurin muutos on katon ja ovien valoisuus. Makuuhuoneen seinäpaperin mustan pohjan kukkia on ihanan upottava tuijotella valoisissa aamuissa.
Tänä keväänä ompelukone on surissut ja verhot ovat saaneet lyhyemmät helmat. Sitä mukaan, kun olen saanut pestyä ikkunat, olen myös mitannut valmisverhot oikeaan pituuteen. Pidän lattialle valuvista verhoista, mutta miten sinne verhojen taakse saa piilotettua sähköjohdot niin, ettei ne pakota kangasta luonnottomaan kasaan??
Makkarissa on ruåttalaisen pitsiverhot. Neljä pituutta toisessa reunassa, toisella ikkunasyrjällä ei ainuttakaan. Käynti Ikeassa olisi helppo ja mukava, mutta pääseekö sieltä vain kahden verhon kanssa kassan kautta ulos? No ei!
Olen yrittänyt laittaa materiaalia kiertoon aina vain enemmän ja enemmän. Katselin talvenajan yhdet verhot ja ennen kuin ehdin sanoa ajatustani loppuun, verhot olivat jo UFFin laatikossa.
Pirtin puolelle lyhensin Vallilan "Villisalaattia". Tanja Orsjoen vuonna 2017 suunnittelema kuosi on raikasta limeä ja orvokin keltaista.
Ostin valmisverhot, kun halvalla sain. Kahdella pituudella ei tässä tilassa paljon juhlita, piti saada lisää samaa kuosia.
Tsadaa, käynti Tuurissa teki mielen iloiseksi ja yhden mitan lisää samaa kuosia. Nämä ostokset tuli tehtyä viime kesän lopussa. Noh. Enhän minä syksyllä tarvinnut kesäkuoseja jotka nakkasin odottamaan uutta kevättä. Kutistin verhot ennen oikeaan mittaan leikkaamista ja vasta siinä huomasin, että jälkimmäinen verhopala onkin "Pikku Villisalaatti", kuvio huomattavasti isosiskoaan pienenpää.
Pahus!
Vai haittaakse? No ei tietenkään haittaa. Sehän tuo vain tarinaan lisää mielenkiintoa ja kukaan lapsistakaan ei ole siitä huomauttanut, olisitko sinäkään hokannut?
Pienikuvioinen on tuupattu ison kaapin taakse ja etummaiseksi nostin yhden leveän voileeverhon, joista myös lyhensin helman.
Suuri alokasiani, Zebra, venyy venymistään, aukoen uusia lehtiään kohti aurinkoa. Kukkaikkunani, tai oikeastaan joka ainoa, on täynnä vehreyttä.
Keskimmäinen kammari, jota edelleen kutsumme nuorimman huoneeksi, sai pintakuvioidut ruåttalaiset. Tilassa yöpyy vuoroin jokainen, lähinnä nuorin, kun poikkeaa eniten meitä moikkaamassa. Miäshän katselee täältä omia telkkariohjelmiaan, jos yleensä niitä ennättää katsomaan.
Ompelin vielä yhdet verhot, mutta näistä minulla ei ole kuvaa valmiina. Lupasin tehdä myös nuorimman kämppään jotain miähekästä omista verholaatikoistamme ja löysin silleen kivan kuosin, että mätsää hyvin sohvan kanssa yksiin.
Tein myös keittiöön verhon, mutta meillä oli kommunikaatiokatkos, enkä hoksannut, että verhon pitää olla pitkä, ei kappa. Tähän pitää vielä paneutua ajan kanssa. Eihän se poitsu ole asunnut omillaan kuin 5 kk:tta. Kyllä se verho sinne vielä valmistuu. Valmistuu se, kunhan pyydän ne mitat!
Hah, miten sitä ennen kammettiin kukkapuskat ylös, kun ei omat voimat riittäneet? Tiedä sitä, mutta tässä saa yksi angervo käskyä auton peräkoukkuun kiinnitetystä liinasta, jolla saatiin poistettua iso osa kasvustosta ja juurakkokin irtosi melkein.
Talven jäljiltä on aina jotain hävikkiä havaittavissa, kuten valtavan syyshortensian kuolema. Se taisi tehdä muutenkin hidasta lähtöä, mutta viime talven jälkeen sen sai nostaa kepoisasti pois paikoiltaan. Siinä samalla katsannolla tämä valtava angervo sai lähdön.
Kun tyhjyys valtaa alaa, on uudelle alulle suuri mahdollisuus. Korkeiden tuijien väliin jää puolivarjoinen tila, johon lisättiin pienen pieni alppiruusu. Sen on pidettävä puolensa, jotta saa pitää oman kasvutilansa. Eihän taimi todellisuudessa ole mikään pieni, kunnollinen myyntitaimi, mutta suhteutettuna suurten tuijien välissä on kyllä pikkiriikkinen.
Tyhjällä tilalla on taipumus täyttyä, jos ei muuten niin rikkakasvit valloittavat pinnan. Olen ostanut toisenkin alppiruusun, mutta hetken pohdinnan jälkeen en halunutkaan sitä tähän, jos/kun ne kasvavat, ei kumpainenkaan saa tarpeeksi kasvutilaa, eikä valoa. Tämän kukkamaan toiseen päätyyn tehdään tila uudelle taimelle, kun saadaan kammettua toinenkin angervo pois. Jostain syystä minua on alkaneet angervot nyppimään siinä määrin, että olen antanut lähtökäsky ihan jokaiselle vähänkään ränsistyneelle yksilölle.
Alppiruusun lajike on hyvä pitää muistissa, siis kuvallisena ja kirjallisena. En minä näiden nimiä opi millään. Luettelen varmuuden vuoksi kaiken ja kyllä välillä oikea nappaa kiinni, kun kohdalle osuu.
Etupihan pienemmällä kukkamaalla vanha alppiruusu vasta aloittelee kukintaansa, nupuista näkyy jo väriä. Näiden kauneudesta saadaan nauttia pitkän aikaa.
Kävin ostamassa muutaman taimen Grönlanninhanhikkia, Nuuk, joiden pienet tähtimäiset kukinnot ovat runsaslukuiset. Kasvuolosuhteiltaan juuri passeli puolivarjoisaan koloon alppiruusun edustalle. Puutarhamyymälöiden valikoimat ovat kyllä valtavan hyvät. Ihan kaikelle ostamalleni en pystynyt sanomaan vielä kavupaikkaa, mutta kyllä niille pläntti keksitään.
Nämä tupsahtivat maltillisesti omille paikoilleen. Lisättiin uutta multaa ja vettä. Harvemmin kastellaan toistamiseen, jos sitten paahtava helle ei kuivata maata ihan korpuksi. Oppivat juuret hakeutumaan heti alaspäin, eikä taimet jää pintajuurisiksi.
Pieni pala kerrallaan siivotaan ja siirretään kasvustoa. Osa kukkamaista vaatii toistaan enemmän läsnäoloa, osa on vielä ihan aloittamatta. Pieniä yksityiskohtia ja muutoksia on kiva suunnitella ja toteuttaa. Olen taas selannut erilaisia julkaisuja ja miettinyt miten omalla pihalla voisi tehdä erilaisia ja mielenkiintoisia kohteita.