sunnuntai 16. joulukuuta 2007

3.adventtisunnuntai

Jouluun valmisteluaskareet on lähinnä käsitöiden viimeistelyä,koulun joulujuhlaa ja harrasteiden pikkujouluja.
Muutamia pakettiin tehtäviä käsitöitä on vielä aloittamatta,mutta onhan tässä vielä viikko aikaa.
Leivonta ja ruokien valmistelutkin jäävät tulevan viikon loppupuoleen.
Ilmassa olisi jo toivomisen varaa,sitä lunta saisi jo tulla.Vaikkei nyt yhtenä vuorokautena myrräkällä,niin hiljaksiin leijuisi kevyttä pakkaslunta.Se antaisi pienen pilkahduksen siitä joulun maisemasta.Mutta kun saatais edes pakkasta.
Ja turhahan tässä on säitä toivoa.Tunnelmaan pääsee oikealla asenteella ja pienillä teoilla.
Aamun hämärissä kävin kuistilla kuvaamassa tämän niin tutun hahmon.Joulupukin kasvot löytyi Sinooperin valikoimista,ilmeikäs ja arvokkaan oloinen vanha herra.
Itsenäisyyspäivänä mittailin ja laskin nutun mittoja.Novitan Huopasesta löytyy joulunpunainen sävy ja siitä tehtiin nuttu,valkoisin terein.Sekin Huopasta.
Huovutus ei onnistunut ensimmäisessä koneellisessa,toinen kerta antoi vasta toivotun tuloksen.Halusin hyvin jäykän neuloksen,ettei pukkia tarvinnut täyttää.Toisen pesun jälkeen nuttu oli hiukan liian pieni,mutta miäs venytteli sen haluamaani mittaan.
Täkin hahmo on seipään niellyt.Sisällä on jalustallinen metallitako,jonka olen pehmustanut pään kohdalta vanulla ja erillisellä huopapalasella.Käsivarsina on surrilankaa,vanulla pehmustettuna sekin.
Eilen illalla,kun aloitin kasailemaan tätä,pyysin koko perheen pöydän ääreen "neuvotteluun",eli mitä pukille laitetaan.
Miähen yhdet työrukkaset muuttui vanhemman pojan käsissä nutun vyöksi ja kassiksi,sekä köpin nauhoiksi.Pikkupoika ompeli lahjasäkkiä ja leikkasi työrukkasista säkinnaruja.
Miäs teki tukitelineen ja veisteli katajasta köpin pukille.Tytär paketoi lahjoja lahjapussiin.
Minä neuloin vielä Novitan Nallesta kaulahuivin ja pipon.
Materiaalina kului foliokippo kynttilästä,josta tehtiin kassiin nappi ja vyöhön solki.
Langan kulutus oli 300 gr punaista,100 gr valkoista Huopasta.
Pukin korkeus jalustan kanssa hiukan alle 40 cm.Kuvauksen ajaksi laitoin ritiläalustan kuistille,koska jalusta on vuorattu ohuella vanulla.
Jotta jolupukki ehtisi lahjoineen meidänkin maille,niin
...Joulupukki matkaan jo käy...

7 kommenttia:

Talsu kirjoitti...

Onpa ihana joulupukki :)
Lunta saisi kyllä sataa juu, ankeita nuo pellot näin syksyllä, ja tiekin on mutainen. Eli pakkasta ja lunta tännekin odotellaan o/

Anonyymi kirjoitti...

Kylläpä on mahtava joulupukki!Sulla on joka päivä täällä aina jotain niin mielenkiintoista,että joka päivä mä ensimmäisenä tulen tänne kurkkimaan:) Tsemppiä vaan sinne "joulupukin pajaan" edelleen ja iloista joulunodotusta!T:Intsu

KristiinaS kirjoitti...

Kerrassaan upea pukki. Siitä tulee varmasti perintökalleus. Kiva kun kkoko perhe oli sitä tekemässä.
Vika kuva on oikein tunnelmallinen ja kaunis lajissaan.

Anonyymi kirjoitti...

Komea pukki. Savonmaalla paistoi tänään aurinko kokonaista kolme tuntia.

Anonyymi kirjoitti...

Komia pukki :)Toivottaa mukavasti kaikki tervetulleiksi.

t: möhönasu
http://mohonasu.vuodatus.net/

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille kaikille.
Onnistunut joulupukki on niin hauska,että laitan sen hyvinkin näkyvälle paikalle.

Anonyymi kirjoitti...

Upea Pukki!