lauantai 26. tammikuuta 2019

Puolikas

 Valmiin makkarin päivitys on odottanut aurinkoista päivää ja tietysti läsnäolokin olisi paikallaan. Musta tapettipohja imaisee talvisen valon puoleensa niin hyvin, että en ole innostunut kuvaamaankaan kuin työpöytäni puolen. Tosin se puoli ei ole kuvattavissa, kun kässymateriaalieni paikalleen laitto vain venyy ja venyy. Pyrin laittamaan kaiken järjestelmällisesti sopivimpaan paikkaan, mutta kun kaikki nyt uudistuu, pitää jollakin tavalla tallentaa omalle muistikortille mihin minä mitäkin laitan. Tästä tulee vielä hyvin haasteellista =)
 Muutaman kuukauden aikana olemme omineet tilan melkein omaan käyttöömme, mutta annamme mielellämme tämän käyttöön suuremmalle porukalle tarvittaessa. Kuten jouluna, kun väkeä yöpyi kerralla enemmän.
 Olemme molemmat tyytyväisiä värivalintaan. Tumma seinäpinta ei tule näkyviin ensimmäisenä, kun astuu sisälle eteiseen. Rivi valkoisia vaatekaappeja peittää sängynpäädyn ja hyvä niin. Aina ei ehdi petaamaan, vaan hujan hajan olevat tyynyt ja peitto jäävät nyt hiukan piiloon oven taakse. 
Myin tekemäni pöytävalaisimet, näkyy tässä päivityksessä,  ja tilalle asettelin lasiset. Minulle syksy ja miähelle kesä.
 Ostin aiemmin syksyllä Luhdan outletista valkoisen päiväpeiton, kun en raskinut ostaa haluamaani. Paikallisen sisustuskaupan myyjä tilasi nähtäväkseni haluamani päiväpeiton, mutta tulin nuukaksi n.200 € maksavasta samettisen pehmeästä kultaroosasta.
Kun liike suljettiin talven kylmimmiksi kuukausiksi, avattiin liike alennusmyynteihin, jolloin ilokseni huomasin, että halamoimani peitto on puolet edukkaampi. En miettinyt yhtään kauempaa, vaan kannoin peiton kassan kautta ulos. Lopulta sain mitä halusin.
 Lattiaa peittää suuri ja painava valkoinen nukkamatto, jonka tuuppasimme reilusti sängyn alle. Jalkopäädyssä matto lämmittää mukavasti, kun tepastelee vaatekaapille ja aamulla sen päälle on mukava nousta sängystä. Jos muistan oikein, matto on Askon Tiffany.
 Lahjaksi saamamme enkeli sai peukaloonsa pallon, jonka toivon pysyvän siinä ilman putoamista. Siis sekä pallon, jonka sisällä on kovin kilisevä kulkunen, että enkelin.
 Yhdellä työmatkalla poikkesimme ostamaan vaaleanpunaisen Ikean hyllykön, jonka päälle saan muutaman kukkasen, sekä kässykirjoja.
 Talvisiin ja lämpöisiin tunnelmiin,
 

6 kommenttia:

satunNainen Paula kirjoitti...

Upea tapetti, draamaa ja romantiikkaa!!
Just katselin yhdestä sisustuslehdestä uusia runsaita tapettikuoseja - olivat niin hemaisevia, että pitänee oikein hankkiutua tapettikauppaan taivasrelemaan ja uutta inspiraatiota etsimään.
t. nimim. sinnikäs remppahaaveksija

TeSa kirjoitti...

Remppahaaveksijalle, joskus ne unelmat toteutuu!

Liisa kirjoitti...

Kaunis tuo makuhuoneen tapetti:)
Siihen on yks värisillä juttuilla muka sisustaa.Kaunis enkeli!!!!
Mukavia tammikuun loppu-päiviä!

jk.pakkasta -30

TeSa kirjoitti...

Kiitos Liisa. Tapetissa on kivaa särmää.

Saija kirjoitti...

Tapetti on tosi kaunis, antaa hienon tunnelman huoneeseen.

TeSa kirjoitti...

Kiitos Saija.