sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Talven riemuja

Saimme viikonlopuksi hoitoomme pikkukakkosen, eli Miljan. Haimme hänet hoidosta heti työpäivämme päätteeksi. Sisarukset lähtivät puolisoineen yhdessä risteyilylle, jonne ei lapsia otettu mukaan laisinkaan. Aikuisten juttuja, taas. 
No meillehän se sopi. Milja viihtyy luonamme, eikä liiemmin koskaan tule kiukkuakaan, jos ei sitten ikävä-väsy-turhautuminen iske. 
Perjantaina saunottiin, mutta sitä ennen oli saatava uudet lakat kynsiin. Mummin lakkavarasto on aika kattava josta löytyi nopeasti mieluisa väri.
Niin tarkkaan ja rauhassa odotettiin lakan kuivuvan. Leikit jatkuivat keittiöpuuhien parissa lähes koko illan. Nukkumaanmenokaan ei tuottanut vaikeuksia, pian kuului tasainen puhina ja unta riitti pitkälle aamuun.
Lauantaina käytiin kokeilemassa urheilukentän jäällä, miten luistimilla pysytään pystyssä.
Vaari on opettanut kaksi ikäjoukkuetta kiakon pariin, 20 vuoden aikana. Siinä on sidottu luistimia, niistetty neniä ja tsempattu lapsia.
Pienen ihmisen itsetunto oli kovilla, kun ei heti opittu, mutta kyllä aika tekee tehtävänsä. Vartti oli hyvä aika ja siinä jo jalat alkoivat pysymään hyvin yhdessä. Eikä siellä jään alla ole niitä kaloja =)
Nostin aikoinaan nuorimmaisemme 1,5 v kaukaloon ja pystyssä pysyi!
Parin pysähdyksen jälkeen olimme Tampereella. Patosilta Tampellan lähettyvillä oli kiva käydä katsomassa, kun teimme matkaa samalla alueella toisaalle. Miljaa kiinnostivat rakkauslukot.



Veden virtaus on rauhoittavaa, sitä voisi kuunnella kauan.
Mukanamme kulki iloinen, hymyilevä ja aidosti utelias pieni ihme.
Välillä kuvattiin omaan ryhmään tilannetietoa.
Kun lumihötöt oli heitelty Tammerkoskeen, siirryimme Laikunlavan läheisyyteen.
Eilen avattiin jääveistosmaailma, Näsijärven haltiat, johon halusimme viedä Miljan mukanamme.
Jo ulkona saimme nähdä upeita ja taidokkaita veistoksia, joissa riitti paljon kiinnostavia yksityiskohtia. 
Ennen sisäänpääsymaksua sai mennä kahteen erilliseen liukumäkeen, mutta ujous iski, eikä Milja halunnut laskea.
Turvallisuutta näissäkin, ei mitään teräviä kulmia.
Itse näyttely olikin melko jäätävä! Siis siellähän pitää olla kylmä, että työt pysyvät muodossaan, mutta ne haltiat! Mitä luovuutta, taituruutta ja tilan käyttöä. Ihastelin, kuvasin, tarkastelin ja haltioiduin näkemästäni.
Valo, ääni ja mystisyys liittyivät upeasti toisiinsa. Käytävien ahtaus ei haitannut, sisäänpääsijöiden määrää jaksotettiin niin, ettei meitä ollut liikaa kerralla.
Leikkisyyttä, mystiikkaa ja tunne, että olemme jään alla suurien haltioiden luona. Lunta ja jäätä, pimeys ja kylmyys.
Upeita yksityiskohtia, joita ei kaikkia nähnyt ennenkuin kävi välillä toisalla ja palasi takaisin. Miljan suosikki oli ensinnä nähty suuri haltia, jolla oli selkeästi ihmisen muoto ja kauniit sulalliset siivet. Minä taas pidin suuresta tilaa jakavasta seinästä ja tuonnempana näkyvästä ilmeikkäästä näkistä.











Näkki






Milja ja vaari ihan tavallisen haltijan äärellä.


Taide on elämys, vaikka se olisi kertaluontoinen, eikä säily kuin hetken.
Kaupunkikierros päättyi ruokailuun ja makeaan jälkkäriin. Hyvissä ajoin sunnuntaina Milja haettiin jo kotiin. Silloin olikin hyvä aloittaa protestikiukku äidille ja isälle, kun vietti viikonlopun mummilassa =D

8 kommenttia:

Liisa kirjoitti...

ihana tytön tyllerö!!!
Jää veistokset kerrassaan lumoavia,satumaisen kauniita!!
Mukavia alkavia härkäviikkoja:))

Sartsa kirjoitti...

Ompa upeita! Ja osa suorastaan pelottavan näkösiä. Uskaltaako sitä enää uimaan mennä, jos siellä vedessä on tommosia...

liisan kotona kirjoitti...

Tosi upeita jääveistoksia. Tampere on joskus ollut minun kotikaupunkini, sillä asuin siellä monta monta vuotta. Kyllä Milja varmasti nautti mummilassa.

Intsu kirjoitti...

Suloinen,söpö,ihana Milja. Jääveistokset ihan huikeita. Tuosta kynsilakkakuvasta tuli mieleeni,kun ajat sitten vietimme tyttöjen iltaa meillä. Paikalla oli tyttäret,miniät ja tyttylapsenlapset ja otettiin kynsilakat esille ja niitä oli paljon,kun jokainen oli tuonut mukanaan. Sitten lakkailtiin toistemme kynsiä:)

Nina kirjoitti...

Suloista! Kivoja touhuja ja upeita jääveistoksia!

Matleena kirjoitti...

Kyllä tuo suloinen Milja-neito peittoaa nuo vesitokset mennen tullen! :)

Saija kirjoitti...

Upeita veistoksia, miten ihmeessä niitä osataan tehdä...mukava reissu teillä!

TeSa kirjoitti...

Kiitos kivoista viesteistänne!