sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Älä revi sitä!

Neljän peräkkäisen vapaapäivän aikana saimme kierrettyä jokaikisen kukkapenkin. Talventörröttäjät on poistettu, tai murskattu kevyen multakerroksen alle. Vielä emme laittaneet lannoiterakeita, mutta kalkki ehdittiin laittamaan hyvin ennen vesisadetta. Odotellaan hiukan ilmojen lämpiämistä, sitten lisätään lannoite.
Vielä ei voi sanoa, että kurittiko vesitalvi perennoja. Vain muutamat piipot ovat nostaneet päätään, eikä ne kerro vielä mitään todellisuudesta. Ihan kaikkia viherryksiä ei parane mennä kitkemään, ei ainakaan, jos miäs perkaa samaa kukkapenkkiä. Olin kiinni yhdessä viherryksessä, kun toinen karjaisee. Älä revi sitä! No, se oli rikkakasvi.
Viikonloppu on ollut hyisen kylmä! Pyysin penkomaan ajovarusteistani vanhat kulahtaneet ajohanskani, kun missään normihansikkaissa ei näppini pysyneet lämpiminä. Työn sujuminen on ollut melkoista tumpelomista, mutta pipa silmille ja huppu päähän. Eiköhän tässä tarjeta. Olemmehan jo toukokuun puolella.
Peikonpähkinä on valloittava! Ainakin valtava, kun sen oksia ei raaski yhtään kurittaa, vaan antaa sen rönsyillä miten haluaa. Kasvutapa on käkkärä. Tämän juurelta poistettiin piiskat, jotka tuppaavat jäämään huomaamatta. Oliskohan tämä aikoinaan vartettu pajuun, kun oli niin suoria poistetut oksat.

Kukkamaiden siistimisen jälkeen piha näyttää autiolta. Toisaalta niin siistiltä, kun kaikki sikin sokin kaatuilleet oksat on viety kompostiin ja pientareet on haravoitu. Tai jatkuvasti saa olla haravoimassa, kun kuivat lehdet tanssahtelevat tuulen mukana pitkin pihaa ja männyt tiputtelevat käpyjä ja kuivia oksia.

Katselin ensimmäisen kerran tältä suunnalta uutta pergolaa. Jyhkeä rakenne näyttää hyvältä. Olen innoissani odottanut alkavaa kesäkautta miten hyvin tämä istuukaan kokonaisuuteen.

Monen monituista osaa pitää vielä kohdentaa ja viimeistellä. Tänä kesänä ei päästä vielä maalaamaan, mutta ehkä jo seuraavana. Kasvusto pysynee matalana, eikä ole haittana viimeistelylle.

Talipallotelineeseen kieputettu  lipputankovalosarja saa jäädä paikoilleen. Nauhan pujottelussa oli niin kova työ, että emme ihan heti aloita uudestaan. Musta nauha piiloutuu aika kivasti rakenteeseen.

Pergolan terassiosa on vielä rakennusvaiheessa. Lattian mittaa on mietittty, mitattu ja melkein jo päätetty mihin se päättyy. Muu alue peitetään laatoilla ja soralla.
Seinänvierus ja kukka-alueiden reunat kierretään juurikin niillä laatoilla, joita virkamiehet hiukan tsiikailivat. Lähinnä taisivat kiinnostua kuorman sidonnasta ja miähen ajokorttiluokituksesta, kun vedimme n. 6 metrin pituista kärryä perässämme.
Tienpuoleisen seinämän betoniverkot täytämme kivillä, kunhan tolppien maalaus voidaan tehdä. Kiviähän poistettiin koko rakenteen tieltä melkoisesti ja ne on kipattu kaikki talteen. Soramonttu jolta olemme vuosien aikana saaneet hakea kiviä on miähen opiskeluajoilta. Samaiselta kaverilta miäs kävi tekemässä viikonloppuna hiekkakuorman pihatöitä varten. Kaveri ei paljon kysellyt mihin me, siis me, sitä nyt tarvitsemme, vaan sanoin, että hän sitten lukee taas lehdestä mitä olemme tehneet. =D

Pongasin istuinryhmän nettikirppikseltä. Tämän haimme jo ennen pääsiäistä. Tukeva, metallinen pöytä ja kaksi tuolia olivat vain 15 €. Nämä pysyvät hyvin pystyssä kovalla tuulella. Piha on kuin tuulitunneli. Se huomattiin taas liputuspäivänä, kun meidän lippu mennä viuhtoi koko päivä ihan oikonaan, niin naapureiden liput nojaili vasten tankoa.
Istuinryhmän taakse on nousemassa köynnösritilät. Tätä vastapäätä tulee keinutuoli, joka sekin pitää entrata ennen käyttöönottoa.
Kamtsaktanmaksaruohon kaunis siemenkota on kuin koru.


6 kommenttia:

Liisa kirjoitti...

Teillähän on piha/puutarha valmis oottamaan kevättä..kukkien kasvua.lehtisilmujen puhkeamista.:)
(perässä tullaan.;)
Kauniit pergolat!!;).ihanat:))
Kaunis koru!..kaunein koru,sanoisin:)...luonnon-koru:)

Mukavaa sunnuntaita! ja
Alkanutta toukokuuta!.Sinulle TeSa!:)9

TeSa kirjoitti...

Luonto tarjoaa kaunista katseltavaa. Samoin sinulle, kauniita toukokuun päiviä.

punaPaula kirjoitti...

Iik, näyttää lupaavalta, talipallotelineineen kaikkineen! :o)

Sartsa kirjoitti...

Teillä on niin samanlaiset noi harrasteet! Valmistakin syntyy kun yhessä touhuaa, eikä isokaan homma pelota.
Terassi ja talipallotaline näyttää jännittäviltä, millasiksi vielä päätyvätkään.

Saija kirjoitti...

Teillä tapahtuu taas! Kiva nähdä millainen pergolasta tulee.
Nuo siemenkodat on niin kauniita!

TeSa kirjoitti...

Ihan innoissamme, kun taas pääsee puuhailemaan mukavien töiden parissa.