tiistai 26. toukokuuta 2020

Kukkii!

Kärryllinen onnea! Kotturi on täytetty pollenpotkulla ja mullalla, joista saan hyvän kasvupohjan kasveilleni. Ostan aina muutaman säkin ihan perusmultaa jota käytän kasvuston pinnassa ja pienillä taimilla. Nämä kukat ovat karkulaiskierrokseltamme. Tein näistä kahteen ämpäriin istutukset.
Istutin myös muutaman patjarikon kukkamaan reunakasviksi. Jonkin verran olen joutunut keräilemään talven väsyttämiä juurakoita. Onneksi käynti taimitarhoilla ei ole ihan vastenmielistä puuhaa =D.
Varsinkin, kun ostokset ovat näin upeita! Viikonloppuna aukesi ensimmäinen kärsimyskukan kukinto.
Onhan tämä mielenkiintoinen, moninainen ja ihan mielettömän upea. Kerroksellisuutta ja väriä. Toivon, että tämä jaksaa ilahduttaa monin upein kukinnoin, ja en pistä pahakseni, jos viihtyisi useamman vuoden.
Olin aamulla nostanut köynnöksen telineeseen, asetellut nupun verkosta näkösälle ja vot!
Amppeli pelakoista ja valkoisesta lumihiutaleesta.
Ensimmäisen kuvan petunia ja diana.
Valkoinen kosmoskukka.
Takana pilkistelee daalia.
Pelakka.
Etupihan kaidelaatikoissa kukkii tänä vuonna petunia ja kerrattu valkoinen lumihiutale.
Pelasta pörriäinen! Meillä jatkuu yhteistyö #hunajakulman kanssa.
Joskus turhaannun ihan perusjutuista. Ja se sitten kuuluu! Kevät on puuhakasta aikaa, eikä millään ehdi siistimään ja tekemään kasvarilla uutta järjestystä, kun tarttis tehdä kasvua. Minulla on jo vuosia ollut suurena ahdistuksena kukka-astiat, joita joudun etsimään, siirtämään, siivoamaan ja taas saman uudestaan ja uudestaan monen monituista kertaa. Yksinkertaisesti minulla ei ole mitään paikkaa mihin minä laittaisin isot purkit odottamaan käyttöä. 
Nyt, kun taas monennenko kerran siirsin kaiken pois jaloista, kannoin kaikki isot ruukut ulos. No. Siellä ne nyt pönöttää niin kuin tornado olisi sinne viskonut. Tarvitsen isot ruukut vasta, kun saan nämä kukat hyvään kavuun. Seuraavaksi laitan tomaatit ja kurkut, kun huoneeseen tulee lisää tilaa. Jossain vaiheessa pyrin pesemään ikkunat sisältä. Ulkoa sain pestyä jo viime viikolla. 
Jospa saisimme näille paikan vaikka työhuoneen portaiden alle, kun sinne tehdään jonkinlainen suoja. Sen pitää olla vesitiivis ja valolta suojattu.
Kun työ sujuu mallikkaasti, saan tehtyä valmista nopeasti. Vaihdoin mullat pelakoille ja otin muutaman pistokastaimen. Samalla taimettamisella napsin myös muratista muutaman uuden alun. Kun oikein puuhakkaana touhuaa, saa tehtyä jopa pienen käytävän huoneeseen, ettei pidä kiertää koko kasvaria ulkokautta saadakseen jotain toisesta päästä huonetta. Nih!



8 kommenttia:

Nina kirjoitti...

Ihana pelakka! Ja tuo kärsimyskukka on upea! Sulla on niin valtavan upea kasvihuone, tuollaisesta voin vain haaveilla! Mukavaa alkavaa kesää!

TeSa kirjoitti...

Kiitos Nila ❤

Saija kirjoitti...

Onpa upeat istutukset! Aivan mahtava tuo kärsimyskukka, huikean hieno!!!

Tuula - Villatuta kirjoitti...

Upea kukkaloisto sinulla siellä, niissä silmä lepää. Aurinkoista Helluntaita sinulle.♡

punaPaula kirjoitti...

Kärsimyskukan nimestä päättelisin, että kukinto on ankea ja onneton, pelkkä katsominenkin tekisi pahaa. Voi miten väärässä sitä voikaan olla!
Mahtavat termitalkoot käynnissä!

TeSa kirjoitti...

Kiitos myös teille. Täällä on oltu puuhakkaina ja saatu nuorimmainenkin hetkeksi apuun.
Kukkaloisto on perennoiden osalta vasta alussa.

punaPaula kirjoitti...

Mitkä ihmeen TERMITALKOOT??
Taimitalkoita tarkoitin...

TeSa kirjoitti...

Ymmärsin hyvin 😂