keskiviikko 9. maaliskuuta 2022

Versailles

Novitan Kaarrokeneuleet-lehdessä on paljon mieluisia malleja, joista yksi on Versailles. Tämä ohje on yksi mieluisimmista, jonka halusin tehdä itselleni. Toki lehdessä on monta muutakin ohjetta, jotka on silmää hiveleviä ja haluan tehdä lisää jossain vaiheessa. 

Novitan 7 veljestä-langasta on neulottu jo 50 vuotta! Langan värikartta on ollut monipuolinen ja itse olen tehnyt siitä paitoja, takkeja, sukkia, pipoja, lapasia, peitteitä ja, ja, ja. Langasta on moneksi, kuten ohjeistakin. 

Pidän tunikoista ja puolipitkistä neuletakeista, joissa tunnen oloni mukavaksi. Himpan pidempi helma, kaareva sivusauma ja väljyys lisää käyttömukavuutta. 
Tässä neuleessa halusin kokeilla miltä viimeistelty käänne helmassa ja hihansuussa toimii käytännössä. Molemmissa on joustin, jonka neuloin kiinni sisäpuolelle.  
Joustimessa on kuvioneuleen väri.
Ohjeesta poiketen neuloin tunikani;
pohjalanka, Adlibriksen Soft Wool Tweed
80 % villa, 20 % viskoosi.
kuviolanka Lankamaailman Strek 
40 % alpakka, 40 % merinovillaa, 20 % nylon.
Pohjalanka oli tahmeaa neulottavaa, nihkeää, mutta ihan mielettömän ihana neulospinta. Ja käsinpesu.
Alpakka sujahtaa puikoilla sujuvasti ja sen riittävyyttä hiukan jännäsi, mutta molempia lankoja jäi vielä jokin verran. 
Lähes jokaisella Vuokatin matkalla olemme käyneet näköalatasanteella kuvaamassa jonkin neuleen. Oli minun vuoro palella vilakassa tuulessa auringonlaskun aikaan.
Kaunista tykkylunta
Mikkäs sul on jalassa? No keltaiset pökät á la Zizzi, ruskeat lämminvuoriset nahkasaappaat nettikirppikkseltä.
Neuleeseen kului lankaa n.0, 6 kg.





7 kommenttia:

Puikoillanikin kirjoitti...

Hieno tunika ja sopii juuri noihin housuihin, vai ovatko ne leggingsit. Ainakin väri on ihan nappiin.

Irma kirjoitti...

Tosi upea neule:) tykkään väreistä ja mallista. Hieno kokonaisuus ylläsi mukavan näköisissä maisemissa:)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Wau miten kaunis ja varmasti lämmin. Upeat värit ja pituus aivan just oikea. Upeita kuvia olet ottanut.

Sartsa kirjoitti...

Ja valmista tuli! Hieno ja kevytkin ilmeisesti. Te ootte ahkeria villapaitojen käyttäjiä, joten on varmaan kiva neuloakin niitä. Minulla ei tuota lehteä edes ole. Olisi kiva neuloa villapaitoja, mutta en keksi niille mitään käyttöä.

Tiinatei kirjoitti...

Onpa kaunis malli ja tyylikäs lopputulos! Tuollaisen voisin neuloa itsellenikin.

*VEKKI* kirjoitti...

Tuosta mallista tykkään minäkin. Ja tarpeeksi väljän teit, toiset mallit on niin tiukkoja, että luulisi olevan epämukavat pidettävät. Mutta kyllä on hienot maisematkin,

TeSa kirjoitti...

Kiitos, kiitos teille kaikille. Tästä taisi tulla yksi lempineuleeni.
Keltaiset pökät on ohuet farkut.