sunnuntai 6. maaliskuuta 2022

Talviloma

Viikon lomaa oli taas odotettu malttamattomasti. Olin ihan täpinöissäni lähtöpäivää odotellessa, taas mennään kohti pohjois- Karjalaa. Siellä ei kukaan odota aikatauluineen, ei täydy suorittaa mitään. Voidaan vain olla ja huilata. Otimme yhden lisävapaan, ettei menopäivä tunnu puurtamiselta. Saimme lähteä aamulla levänneenä ilman aikataulua. Koko päivähän meillä meni matkaa tehdessä, mutta sitä oli kiva jaksottaa. 
Ensimmäinen pysähdys oli lankakauppa Titityy Jyväskylässä. Voi ettien että mitä ihanuuksia huoneesta toiseen oli taas tarjolla. Seuraava pysähdys oli Pandan Tehtaanmyymälä ja heti perään Viherlandia. Nyt sitten näin tämän peikonlehden ihan livenä. HUOKAUS! 
Juu, ei. Ei minun viherpeukalolleni. Olisi ollut ihan kamala ostomorkkis koko viikon, jos olisin tähän langennut. Jotain ihanaa kuitenkin ostin, kuva tuonnempana. 
Matka rytmittyy tuttuihin kohteisiin, joissa palvelu pelaa nopeasti ja vessatilat ovat siistejä. Kuopion Juustoportti ja Pentik. Pikainen lounas ja silmänruokaa sisustukseen. 
Siilinjärven kohdalla pongataan kultainen kauris. Huomaa kuinka aurinkoinen ja keväinen ilma. Tällaisena ilma pysyikin koko viikon. 
Lumitilanne ei ollut kovinkaan erilainen, kuin lähtökuopissa. Odotin näkeväni valtaisat lumipenkat. Jonakin vuonna lumiraja kulki Kuopion korkeudella, kun asuinseudulla oli vesitalvi. 
Matkalla jossain auringonlaskun aikaan.
Tässä on ostamani nukkumaija, valkoisin ja vaaleanpunaisin juovin. Ostan aina leikkokukkia viikkolomalle, nyt ostinkin viherkasvin. Samalla ostoskoriin sujahtaa kynttilä, jota voin poltella aamusta iltaan. 
Matkalla oli mukanani yllättävän vähän vaihtovaateita ensimmäisen kerran, mutta käsityömateriaalia sitäkin enemmän. En ehtinyt tekemään ihan kaikkia lankojani, kun olin suunnitellut, mutta sain modattua miähen puseron helman himpan lyhyemmäksi. 
Keräsin ensin silmukat puikoille, mutta kerroksen kierrettyäni olin sentin eri korkeudella, eikä puikot kohdanneetkaan. Aloitin alusta niin, että otin uudestaan muutaman silmukan puikolle ja leikkasin edeltä aina muutaman kymmenen silmukan alta neulosta ja lopulta sain oikean kerroksen työhön. Neuloin uuden resorin ja kastelin valmiin neuloksen, niin että resorista tuli siisti.
Viikkolomamme asunto on hyvin varusteltu. Sieltä on kaikki se mitä lomalla tarvitaan pyykkihuollosta siistimiseen. Takkaa lämmitin muutaman kerran, se tuo aina mukavaa tunnelmaa ja lämmittää huoneet suloisesti. Oli mukavan lämmin ottaa päikyt. 
Huilasimme tietoisesti yhden päivän niin, ettei tarvinnut hötkyillä. Arkena teimme Sotkamossa kierroksen. Kiertelimme moikkaamssa tutut myyjät ja teimme ruokahankintoja. 
Täältä teen aina kivoja löytöjä. Tällä kertaa mukaan lähti uudet talvisaappaat, kiva neulekirja ja himpan verran lisää lankaa.
Viikon lomalla täydensin lankavarastojani neljällä eri lankahyllyllä 😀
Tällä rinnekuvalla ilahdutin nuorimmaista. Aurinko paistoi +3' ja tirpat visersi niin  kevättä!
Pohdimme miähen kanssa  hetken, että mitä tänään syötäisiin. Asia ratkesi nopeasti, kun parkkeerasimme toisen ruokakaupan parkkikselle. 
Haapasalon Hatsapuri on tuhti ateria ja nyt sitä saa juustoversion lisäksi myös lihaversiona. Joko sinä olet maistanut?
Tälläkään lomalla emme paljon keittiössä viipyilleet. Valmisruoka tai puolivalmiste sopii niin paljon mukavammin lomailuun, että panostetaan sitten vuoden muina viikkoina siihen eväsrasian täyttämiseen.
Salaattirasian sisältö jaetaan puoliksi ja lasiin vihersmoothiet. Astiat tiskiin ja kohti uusia kohteita. Sotkamon lisäksi kävimme alkuviikosta myös Kajaanissa. Tällä kertaa emme lähteneet katsomaan kulttuurikohteita, vaan kävimme tekemässä muutaman täsmäiskun. Oli kiva ajella, kun oli rauhallista, eikä kaupoissakaan ollut ruuhkaista. 
Alkuviikosta ehdimme käymään myös kerran keilaamassa ja kylpylässä.
Kun kuvasin rinnemaiseman nuorimmalle, niin humulle kuvasin kelkat. Hän on jonkin aikaa puhunut, josko vuokraisi kelkan päiväksi. Niin, pojat perheineen olivat tulossa kanssamme lomalle loppuviikoksi. 
Keskiviikkoaamuun mennessä lomamökkimme piha oli piukassa autoja. Pienellä vekslaamisella saimme aina liikkeelle tarvittavan ajoneuvon. 
Me lähdimme kävellen liikkeelle, kun kutsu tuli osakastapahtumaan. Olimme reippaalla jalalla liikkeellä, eli liian aikaisin, kun ovet oli vielä säpissä. Saimme kuvattua modaamani miähen puseron hotellin aulassa. 
Nyt paita on kuulemma hyvä. Se on sitten hyvä!
Tällä kertaa meille ei tullut lisää lomaviikkoja, nautimme näistä olemassaolevista. Herkkupöytää kyllä hyödynsimme.
Sohvanvaltaaja! Minä.
Kun en voinut jättää näitäkään kauppaan. Nämä ilahdutti lähes koko lomaviikon. Tällä kertaa en tuonut mukanani kotiin. 
Humu sanoi, että hän haluaa käydä katsomassa Kajaanin, kun kukaan ei halunnut lähteä heti mäkeen. Käynti ei ollut mikään kaupunkikierros, vaan muutama kohde, joista ensimmäinen oli ruokailu. Lähes jokaiselle maistuu sushi ja kyllä me syötiin. Ihan ähky!
Miähen kanssa olimme sitten toistamiseen Kajaanissa peräkkäisinä päivinä. Vuokattiin saavuttuamme kävimme varaamassa pari keilarataa illan aktiviteetiksi. 
Tulostaulu kertoo kaiken. Ehkä kestimme ne rännit, kuin aikuiset 😂
Joka vuosi olemme kyllä ääneen sanoneet kieroista radoista. No ei ne kyllä ole.
Milja osallistui keilaamiseen omalla vurollaan. Jestas mikä bimu.
Oli melkoinen kohdahdus, kun tämä porukka keräsi kamppeitaan ja lähti mäkeen. Varusteet vie ihan älyttömästi tilaa ja kaiken kuivaaminen on melkoista. Pyysin saada ryhmäkuvaa, kun jäin nuorimman Sonjan kanssa pirtille. 
Näin upeissa maisemissa porukka viihtyi ja viipyili monta tuntia kahtena päivänä. Pyysin Miljan tuomaan vaarin ehjänä takaisin. Eilen tuli vuosi täyteen ikävästä rinnetapahtumasta. 
Pojat olivat vuoroin isänsä lähellä. Jokainen oli tainnut muksahtaa vuorotellen, mutta kukaan ei satuttanut itseään pahasti. Onneksi. 
Sellaista perusjumia, pohjejunnturaa oli havaittavissa. Saimme kämpälle iloisen porukan syömään ja samalla suunniteltiin seuraavia tapahtumia. 
Osa lähti etsimään laavua, osa kylpylään. Miähen kanssa olimme kaksi kertaa uimassa. Vesi on +32', eli ei täydy palella, vaikka lilluisi koko illan. Väkeä oli niin paljon, että jouduimme hetken odottamaan vuoroamme, että pääsimme porteista pukkareihin.
Katinkulta tarjoaa ympäri vuoden mainiot liikunta- ja lomapaikat. Me olemme olleet tyytyväisiä lomailijoita jo muutaman vuoden ajan. Miniän sanoessa, että eikö näitä mökkejä ja mäkiä olisi lähempänä 😅, niin olisihan niitä, mutta viihdymme kaikki näissä maisemissa ja maastoissa.
Nuorinkin pääsi nyt ensimmäisen kerran näihin mäkiin. Minua ei mäki innosta, ei ole koskaan innostanut, vaikka miäs olisi opettanut. Minulla on lomalla aina hetki ihan omaa aikaa ja nyt minun piti ottaa esiin päiväkirja. Tein kahdelle opistolle kurssiehdotuksen ottaen huomioon miten tunneista pitää vähentää, koska valtionapua ei tule enää entiseen tapaan. 
Nyt sitten tein sellaisen muutoksen suunnitelmiini, että mielenkiinnolla odotan meneekö se läpi. Pitkällinen pohdinta iltatöiden kanssa ei ole ihan hetken päätös, vaan ikä alkaa painamaan. En tee tätäkään työtä toisella kädellä, vaan panostan siihen samalla tavalla, kun päivätyöhön. 
Minulle jää välillä työ päälle niin, että en saa levättyä tarpeeksi. Jos muutos ei ole mahdollinen, työ ei ole minua varten. 
Milja täytti reissussa 6-vuotta! Lauloin joka päivä onnittelulaulua tapani mukaan. Veimme ennen reissua lahjapussin, kun en halunnut täyttää sillä autoa, mutta sukat sain neulottua vasta lomalla loppuun. 
Kun päättelin langanpäitä, tyttö keräsin jämät ja muodosti nimensä sohvaan. 
Sukissa käytin samoja lankoja, kuin Vanessa ja Venlan lämmittimissä. Lisääkin on valmistumassa, kun ennätän neulomaan. 
Aamusta sohvannurkassa oli kiva herätä hitaasti päivän uusiin toimiin. Omat kivat ohjelmat, kun muut lukivat maailman tapahtumista.
Vältimme puhumasta asioista, sen enempää kuin katsomasta telkkua, jos tyttö oli paikalla. Lähinnä minä katsoin töllöä, kun ilta hiljeni. Muut pelasivat lautapeliä. Tämäkin on näitä juttuja, joista en välitä, pelaaminen. Juu ei ole minun juttuni. 
Olen läsnä, huoltojoukoissa ja luon uutta. Nautin kaikkien läheisten läsnäolosta, mutta osallistun vain, jos haluan. En siksi, että minun täytyy osallistua.
Kultakutri 💓








Humu oli varannut viikkoa aiemmin meille illallispöydän Haapalasta, Vuokatinrinteen juurelta. Pienpanimolla on aivan mahtava ruokatarjoilu! He tarjoavat ruuan ja juoman lisäksi myös  majoituksen.
Me lähdimme sinne porukalla nauttimaan illalista.
Pojat olivat jo katsoneet aiemmin mitä he haluavat syödä, joten tämän kuvan jälkeen olikin pöytiin ohjaus ja paikkojen haku. Kaikille löytyi jotain. Tai siis, jotain on vaatimaton sana. Alkupaloiksi olisi ollut vaikka ja mitä, mutta jokainen valitsi mitä haluaa syödä lisätäkseen ruokahaluaan. 
Milja sai väritellä lasten ruokalistan, kun edessä oli tuopillinen värikyniä.

Vieressäni Sonja ja Santeri
Minäkin pääsin kuviin, kun Sonja nappasi. Odottavan aika palkittiin, kun eteemme tuotiin alkupala, jonka jaoin miähen kanssa. 
Olihan herkkua, lihaa, kalaa, leipäjuustoa, rönttösiä...
Pääruuaksi valitsimme kuhaa. 
Yleensä en pidä kastikkeesta, mutta nyt taisin "nuolla" lautaseni. Jokainen  oli tyytyväinen annosvalintaansa. Silmät söivät jokaisen ohikuljetetun tarjoilun. Onneksi vatsa ei vetänyt enempää.
Miljan jälkkäri oli kauniisti tehty. Annos oli yhtä valtava, kuin kuvista näkyy.
Me muut valitsimme listalta jotain muuta, kuin jäätelön. Lähiseudun jäätelövalmistaja, Huuskola vie kieleni näissä maisemissa ja se tuli taas testattua alkuviikosta.
Illastimme lähes kolme tuntia. Aika meni joutuin ja seuraavana aamuna olisi kotiinlähtö. Pesin loput pyykit ja laitoin ne kuivumaan, kun toiset laittoivat pelilaudan keittiön pöydälle. Ehdin vielä neulomaan ja sain matkaneuleeni hyvään alkuun.
Lähdimme kotimatkalle sitä mukaan, kun saimme pakattua. Välillä päivitimme kuka missäkin kulkee. Me jäimme jumittamaan Kuopioon, kun emme tulomatkalla ehtineet poikkeamaan Kässäkerho Pom Pomissa.
Se oli helppo poikkeema kahvitauon jälkeen, minä liikkeeseen, miäs jaloittelemaan. Tai ainakin sen piti mennä. Olihan taas ihana päästä katsomaan mitä kaikkea kaunista ja pehmeää täältä löytyy.
Niin, tämä oli lomamatkamme neljäs lankahylly, jonka edessä kävin silittelemässä palleroita. Tänään olenkin lajitellut ostokseni ja suunnitellut mitä mistäkin olen tekemässä. Se suunnitelma tulee vielä muuttumaan, mutta nyt on hyvä näin. 
Näin ahdistavina aikoina on hyvä upottaa kätensä pehmeisiin neuleisiin. Ja kun ottaa tarpeeksi haastavan työn, ei ehdi miettimään kaikkea. Jostain syystä kädet hamuaa kaiken aikaa puhelinta etsien uutta tietoa. 
Kässäkerhon kautta löytyy ihanat ompelukaavat ja pellavamekot. Olisin voinut viipyillä täällä vaikka kuinka kauan, mutta näin jo toisen liikkeen tämän vieressä ja sielläkin halusin vielä poiketa. Kassi autoon, huikkaus kuskille, tuun kohta takaisin ja taas mentiin.
Maamerkki
Haluaako joku vielä mäkeen? Himos. 
Meillä meni aikaa kotimatkaan lähes yhtä kauan, kun menomatkaankin. Koko päivä. Sitä varten lähdimme aamusta liikkeelle. 
Muut olivat olleet jo kauan perillä, kun me vasta mietimme tulevaa arkea, aamupalaa, päiväruokaa, välipalaa ennen iltatöitä ja sitä rataa. Eli ruokakauppaan.
Tällä lomalla meni kaikki nappiin. Humun loman tarkoitus oli ajaa heidän bemmu kotiin, eli miäs ajakoon volvonsa. 
Viime lomalta poika kuskasi minut ja matkalaukut, kun toinen oli tuotu vuorokautta aiemmin lanssilla Pirkanmaalle. Tästä on taas kiva aloittaa arki kaikkine haasteineen. Jätin päiväkirjaan muutaman aukkokohdan sekä perheelle, että itselleni uusia lomia varten. 
Liitän kädet yhteen ja esitän toiveen johonkin kaukaisuuteen, että saamme rauhan, jota me kaikki kaipaamme. 

7 kommenttia:

Puikoillanikin kirjoitti...

Ihana talviloma teillä!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihanat lomakuvat ja tunnelmat. Voi kun olisin tiennyt reissustanne, olisin kutsunut Nurmekseen kahville

KristiinaS kirjoitti...

Kiitos taas kivasta ja kattavasta lomakertomuksesta. Nämä on aina mukava lukea ja nähdä maisemat, ja herkuttelut.

Sartsa kirjoitti...

Teillä on ollut taas mukava yhdessäolo ja loma porukalla. Olet osannut hyödyntää kaikki ihanat paikat matkan varrella :)
Tässä hetkessä on hyvä kerätä voimia tulevaa varten.

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille kaikille. Loma oli antoisa, virkistävä ja onnistunut.
Kiitos Enkuli, toiseen kertaan.

Saija kirjoitti...

Kuulostaa tosi kivalta lomalta. Vaikka on ollut paljon toimintaa, niin mukavaa ja rentouttavaa silti!

TeSa kirjoitti...

Lomalla oma aikaulu on jo ihan parasta. Oheistoiminta tuo vaihtelua päiviin.