tiistai 12. huhtikuuta 2022

Hopi

Työnteko haittaa pahasti harrastuksia, vaikka kyllä kipuilu haittaa nyt työntekoa enemmän, kuin harrasteet. Olen töissä taas, aikaiset aamut, hohhoijaa ja monien asioiden kanssa painiskelu vie päivän aikana mehut tästä naisesta. Onneksi on kiva harrastus, joka on hyvä vastapaino arkiseen aherrukseen. 
Minulla on oma työjono jota puran. Kerään langat yhteen. Katselen, vaihdan toisen sävyn ja taas pohdin, onko nämä nyt kivat sävyt. Uskokaa vaan, kyllä se työtä teettää, kun persus ei pysy pitkään penkissä, taas jo mennään.
Tämän hetkinen työjononi muodostuu Lopeista. Pitkän aikaa ostin sieltä ja täältä ja nyt tuntuu niin hyvältä, kun saan neuloa ihannoimiani puseroita. Selaan mallikirjoja, tulostan yhteisneulontaohjeita ja taas olen tekemässä työjonoa. Minkä tekisin seuraavaksi?
Halusin neuloa itselleni aurinkoisen paidan. Kuin itse aurinko siinä hymyilisi kevään ensimmäiset lämpimät säteensä. Ei niitä huhtikuun lämpöisiä tuulosia ole vielä liikaa ollut. Tänään on ollut n.10' lämmön puolella, mutta tuuli jäähdyttää ilman lähes pakkasviimaksi. Siksi on kiva vetää lämmin paita ylleen.
Kävimme töiden jälkeen järvenrannalla kuvaamassa jäiden lähtöä ja tätä uutta paitaa, joka on kuudes tänä vuonna. Meillä ei kyllä lasketa, mutta jos joku nyt haluaa tietää...

Paidan malli on Linka Neumannin Hopi. Ohje löytyy Norjalaisia villapaitoja, 2. Tämä oli heti neulelistallani, kun näin ohjeen. Tässä mallissa on kaunis ja väreillä helposti muunneltavissa oleva kaarroke. 
Pohjavärinä keltainen, 1703
kuviossa, oranssi 1704
vaaleampi vihreä 9426
tumma vihreä 1416
Neuloin koon XL, langankulutus 0, 615 kg. Tästä olisin voinut kyllä neuloa koon L ja venytellä valmiin neuleen. Nyt tämä tuntuu hiukan liian isolta, mutta toisaalta, voinhan huovuttaa tätä kevyesti. 
Miksi niin mietteliäs? 
Kaikki ei vaan suju kuin helppo neule. Joskus takkuaa ja lujaa. 
Vastarannalla oli useampi joutsen ja sitten niitäkin äänekkäämpiä lokkeja. Lokkien kirkuna kuulosti ihan kesältä. En kokeillut yhtään vedenlämpöä, mutta ei se voinut olla kovinkaan lämmintä. Hrrr!
Minulla on jo seuraavan neulepaita puikoilla ja se on tulossa miähelle. Ihanaa, kun tulossa pitkä viikonloppu, saan taas neuloa. 
Ja se, että on töitä, saan neulerahaa 😅
Joinakin päivinä aurinko saa kaiken näyttämään kauniilta, 

8 kommenttia:

Irma kirjoitti...

Neuleessasi on kaunis kuvio ja herkullinen väritys:)

KristiinaS kirjoitti...

Täällä olikin monta paitaa esiteltynä sitten viime käyntini. Kauniita ovat ja sä valitset niin kivat värit. Neuleleirillä näin myös monia ihania paitoja, mutta monet oli niitä mitä on nyt just muodisssa ja kaikkien tehtävä.

Puikoillanikin kirjoitti...

Kauniit värit on tämänkertaisessa paidassasi. Miten ihmeessä onnistut noin nopeasti tuottamaan paidan toisensa jälkeen? Olen tosi taitava ja nopea.

*VEKKI* kirjoitti...

Tosi nätti ja niin kauniit värit.

satunNainen Paula kirjoitti...

Oi, kaunis neule! Väri on yllättävä ja ihana, yllättävän ihana!

TeSa kirjoitti...

Lämmin kiitos kaikille. Itselle mieluisat värit ja paita onkin ollut ylläni mennen tullen pääsiäisviikon =)

Saija kirjoitti...

Tätä paitaa katselin jo instassa. Ihana keväinen ja sopii tietysti nyt tähän pääsiäisen ajankohtaan.

TeSa kirjoitti...

On kiva paitamalli, mukava vetäistä ylle.