maanantai 27. kesäkuuta 2022

Juhannus

Juhannus osui kalenteripäivissä ihan kohdilleen ja sujui mallikkaasti. Olin suunnitellut hiukan huilaavani, mutta jos sitten joku toinen juhannus. Aamusta kun lähdimme molemmat omillamme töihin, niin aattelin, että voi kerpele, kun olis saanut jäädä nukkumaan! 
Miäs pesi aattona sauna, minä tein toisaalla muuta kodin puuhailuja, kun kesken kaiken sanoo, että voitaishan me tänään jo mennä tytsin perheen luo. Minäpä soitin ja on ihan ok, tulkaa vaan. Kamppeet autoon, huusholli puolitiehen ja pikaiset kastelut pihakasveille. Vedin lipun salkoon, ja sinne se jäi tuulessa kevyesti heilumaan.
Matkalla pysähdyimme tankkaamaan auton ja itsemme. Auto oli himpan verran täynnä, eli sinne ei tarvinnut ostaa yhtään mitään!
Luulen, että suurin osa matkaa kaupungista maaseudun rauhaan viettämään juhannusta, mutta mepä matkasimme maalta kaupunkiin. Liikenne oli rauhallista, eikä missään tullut ruuhkia. Ei edes kaupan kassoilla.
Tyttären perhe on ostanut jonkin aikaa sitten ok-talon, jonka piha vaatii hiukan huomiota ja kasvien tunnistamista. Otin paikkani ja sain selkoa kasvillisuudesta. 
Harmillisesti naapuritontilla on autiotalo, jonka piha on ihan hoitamaton ja etanat riesana. Etanoiden hävittämisen pyysin aloittamaan jo ekalla käynnillämme. Tytöt on jo hyvinkin valppaina pihteineen.
Pihan upea juhannusruusu oli niin tällingissään.
Tytöille menomme oli yllätys. Voi miten riemastuttavan vastaanoton saimme. 
Oma piha-alue on laaja ja siinä on hyvä pyöräillä. 
Tässä sitä ollaan niin topakkana, että osaako se vaari. Veimme tytöille pihakeinun, joka oli toivomuslistalla, kun oman pihan toiminnallisuutta miettivät. Lista on loputon, mutta me pystyimme toteuttamaan yhden toiveen.
Kierrätyskeinu on lähiseudun tutulta, jonka miäs kävi ostamassa. Keinun runko mahtui hyvin farkun takatilaan ja jalkojen alle tulevat pattingit oli soviteltu etupenkkien istuinten väliin.
Mummin kesäneidot 💝
Päivä meni jouten. Minä oli pää pensaassa, vain persus näkyi. Välillä grillasimme, nälkähän siinä puuhatessa tuli. 
Miäs sai toimeksiannon, jota on juurikin parhaillaan tekemässä.
Iltamyöhällä tytär kysyi, josko jäisimme yöksi. Minulle sopi. 
Oli ihana saada olla tyttöjen ja perheen kanssa. 
Vierashuoneen seinässä oli liiskaantuneena juhannuksen ärsyttävin eläin, hyttynen. 
Tytär 
Läteissämme kävimme halaamassa jokaisen. Vanessa sanoi, että on kiva, että he saivat pihakeinun. Tämä oli jo illalla ollut kovassa käytössä.
Kotimatkalla pongasin ihanan neulekirjan, kun poikkesimme syömään. En malttanut olla hiplaamatta sen sivuja. Niin kauniita neuleita.
Juhannuspäivänä päätin, että en kitke ainuttakaan rikkakasvia. Kitkin jo! En malttanut olla vain paikallani, vaikka kroppa sanoi jotain muuta,
Luhdin seinustalla kasvaa vaaleanpunainen juhannusruusu. Viime kesän missasin sen kukinnon, mutta nyt oli skarppina. 
Näillä helteillä, 30', alkoi yksi, jos toinen kukka avaamaan nuppujaan.
Syreenit olivat parhaimmassa kukassa. 
Koko juhannuksena emme käyneet saunassa, vaikka omakin tuli pestyä. Yhtään kokkoa emme nähneet, eikä talviturkkia tullut vieläkään kasteltua. 
Huilaaminen jäi arkipäiviin, viikonloppu on ihan liian lyhyt sellaiseen. 
Vuodatimme hikikarpaloita päivästä toiseen ja nautimme valmiista pinnoista. Niitä tulikin sitten valmiiksi monta eri kohdetta. 

6 kommenttia:

Sartsa kirjoitti...

Tytöt on jo kasvaneet neideiksi :)
Täällä oli kokonpolttokielto, joten yhtään kokkoa ei näkynyt.
Työlästä on tehdä kaikkea, mitä haluaisi, mutta onhan se sitten niin ihanaa, kun saa jonkun homman tehtyä. Minä olen taistellut orapihlaja-aidan kanssa ja kädet on ihan verillä. Pakko vielä jatkaa huomenna, vaikka mies on kyllä vähän ihmeissään tällaisesta itsetuhoisuudesta.

Puikoillanikin kirjoitti...

Huh hellettä näkyy sielläkin olevan. Kauniita kukkakuvia!

enkulinkäsityöt kirjoitti...

Onpas tytöt kasvaneet nopeasti
Kivan reissun olette tehneet. Meillä myös etanat naapurin tontilla tulossa. Hysteerisesti pihassa silmäilen kivikoita. Meillä on ollut myös hellettä viisi päivää. Ei olla jaksettu tehdä yhtään mitään.

TeSa kirjoitti...

Tytöt on ihania hepsankeikkoja =)
Pihatyöt ottavat kyllä helteisillä ilmoilla voimille, vielä kun työkin on raskasta ja työympäristö kuin huonosti lämmitetty sauna.
Vähän kerrallaan, vähän kerrallaan.
Kiitos kaikille.

KristiinaS kirjoitti...

Onnea tyttären uuteen kotiin!
Tuo neulekirja oli mulla lainassa ja tykkäsin malleista kovasti, ja kuvat oli hyviä ja kattavia. Siis näyttivät neuleen hyvin (ei pimitettyjä kauluksia tai vyötäröitä yms). Ei ehkä mun neuleita mutta se ei tee kirjasta malleista huonoja tai rumia.

TeSa kirjoitti...

Kiitos, kerron 🍓
Neulekirjassa oli muutama niin kiva ohje, että ajattelin ihan aloittaa, mutta se aika!
Tunnistin useamman kuvauspaikankin.