perjantai 24. kesäkuuta 2022

Koivun alla

 Pihan ainoa koivu on etupihalla, ihan sisääntulossa. Sen alunen siistittiin viime syksynä, kun koirankoppi vietiin pois ja tilalle tehtiin kivikkomaa. 

Tänä kesänä tuli taas sellainen pieni ahaa-elämys, ja se tiesi traktorihommia. Lapioiminen kovaan savimaahan on myrkkyä käsille. 
Jouduin tekemään yhden paikkuun kivikkokasveille ja valitsin harmaan sävyn.
Tämä kasvaa porskuttaa ja tekee uutta kasvustoa.

Sateenvarjojalavalta otettiin suojat pois ja vähän kiristeltiin tuentoja.
Jos ette kerro kenellekkään, niin kerron miten meillä kaivetaan nurmialueet pois 🙊
Miäs laittaa traktoriin perälevyn paikoilleen ja minä seison levyn päällä vuoroin puolella ja vuoroin toisella reunalla. Näin saadaan nurmi kuorittua pois. Sitten lapiolla möyhennetään savimaa ja tuodaan hyvä multakuorma. 
Nurminreuna laatoitetaan ja sain istuttaa tarhakielon, eli tarhakalliokielo. Kielon kukinta hiukan häiriintyy, mutta sen ei nyt ole väliä, vaan sen, että se ei pääse valtaamaan yhtään enempää alaa kasvulleen mistä sai lähdön. Kukinnan jälkeen tämän lehdet haukkaa jokin toukka, eli näistä viherryksistä on muisto vain. Toki sen voisi yrittää myös suojata jollain harsolla, mutta lehtien syönti ei vaikuta kasvustoon. Paitsi tietysti tänä vuonna, kun tämä ei ole juurtunut, voisi oikeasti miettiä suojausta, että saadaan ihailla näitä tulevinakin kesinä.
Tähän istutettiin lisäksi jalo-onnenpensas, joka pitää muistaa suojata syksyllä ristihampailta. 
Vanha tynnyri jää osaksi perennapenkkiä. Sen päällä on suuri sinkkivati täynnä murattia, joka on talvehtinut kellarissa jo kahtena vuonna. 
Kuvan partyvalosarjalla saattaa olla jotain tekemistä tämän laajennuksen kanssa.





Hyvää ja kaunista juhannusta teille kaikille, 

7 kommenttia:

tytti kirjoitti...

Kiitos,hyvää juhannusta sinnekin!

TeSa kirjoitti...

Kiitos, kiitos!

Puikoillanikin kirjoitti...

Kivoja pihahommia teillä, mutta nuo kimalaiskuvat voisi vaikka lähettää johonkin luontokuvakisaan.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Onpas siellä oltu ahkerana.
Ihanaa Juhannusta Sinulle

KristiinaS kirjoitti...

Komia koivu pitää pihassa olla! Ville istutti pihalleen ku siellä ei ollut. Saas nähdä kuin alkaa viihtymään, myös pihlajan istutti. Teillä on traktorilla on ollut paljon kaikenlaista käyttöä;)

Saija kirjoitti...

Oho, onpa komea koivu, pihan kunkku! Toivottavasti juhannuksenne oli leppoisa :). T. Saija

TeSa kirjoitti...

Kaunis kiitos teille kaikille. Juhannus on nyt ahkeroitu, ihana arki, paitsi ne aikaiset aamut.