perjantai 22. heinäkuuta 2011

Kevät tuli takaisin













Vihdoinkin, peräksiantamattomuudesta on aina hyötyä, ainakin näin helteillä. Tulppaanityöni on valmis ja se on asennettu omalle paikalleen huvimajaan.
Vuosia sitten aloitin haaveiluni, että minulla olisi huvimajan ikkunoissa joka vuodenajalle oma aikaansa kuvaava työ. Kuten useimmat teistä tietävät, tuli pitkä tauko, etten voinut tehdä mitään suureellisia liikkeitä, mutta uudelleen toipumiseni myötä alkanut uusi vaihe elämässäni toi eteensä lasin ja sen kaikki kauniit värit ja minulle uudet tekniikat oppeineen.Pikkaisen suureellisesti lähdin ensimmäisen opintovuoteni päätteeksi suunnittelemaan tätä omaa työtäni, jolla on mittaa reilun 1. 31 x 0. 27 m. Minä kun liiemmin piittaa mistään pienestä piiperryksestä, haluan heti jotain suurta ja näyttävää, niin pakkohan minun oli tavoilleni uskollisena piirtää tämä koko ikkunan levyinen työ.

















Kuulin opiskelukavereiltani, että heidän ensimmäiseen Tiffanytyöhön piti piirtää vähintään 100 palaa. Minun työni olisi täyttänyt hyvinkin tuon vaatimuksen, sillä tähän työhön tuli kaikkineen 357 palaa.














Idea tähän malliin tuli aikanaan häälahjaksi saamastamme peittopussista, josta hahmottelin kukintoja ja aidannetta ensin pienen pätkän. Ensimmäisessä piirroksessani työni päättyi ylimpiin kukintoihin ja lehtiin, mutta talvi toi tullessaan uutta tietoa ja taitoa, piirtelin muutaman lisäkaarteen ja jatkoin työni tasareunaiseksi.
Jossain vaiheessa aloin ajattelemaan, että olisi pitänyt tehdä vieläkin näitä paloja suuremmat taustat, antaa ilmaa ja kepeyttä työlle, mutta silloin se olisi taas valmiina peittänyt liian paljon näkyvyyttä huvimajasta ulos.
Olen viettänyt useita tämän kesän kuumia päiviä itseäni viilentäen lasipöytäni ääressä ensin leikaten ja hioen loput palat paikoilleen.
Folionnista ei meinannut tulla loppua ollenkaan.
Työssä käytin kolmea eri folioleveyttä 13 / 64, 5 / 32 ja 11 / 64. Kaikki kuparipohjaisia.
Kukinnon varret tein leveimmällä foliolla.
Tinaamiseen meni oma aikansa, sen sain eilen päätökseen.
Tuennan tein tinasukalla koko työn ympärille.













Tänään sitten pääsin laittamaan lyijykiskot työtä kehystämään. Ohuemmasta tuuliraudasta tein lisätuennan ja väänsin työn yläkulmiin valmiiksi kiinnityslenkit, jos työ laitetaan joskus roikkumaan johonkin ikkunaan.












Leikkasin 10 mm:n U-lyijykiskoon siistit kulmat ja painelin kiskot paikoilleen ennen tinaamista.
Tämän jälkeen sainkin miähen avukseni, kun työ piti saada suihkuun. Samalla lutraamisella työ sai pintaansa patinan, joka on kuparin ja mustan sekoitus.












Nyt vasta näin työn ensimmäistä kertaa kunnolla.
Olen tyytyväinen lasivalintaani. Ei liikaa värejä.
Kukinnoissa käytin kahta eri sävyistä Spectrumin punaista, 6069 - 81, sekä 608 - 9.
Samoin vihreän kaksi eri sävyä, Spectrumin 6022 - 82 ja Kokomon 163.
Ruskea Spectrum 317 - 2, sekä Kokomon kirkas 33 A.













Sillä aikaa, kun miäs mittaili listanpätkiä työn kiinnitykseen, pesin huvimajan ikkunoita.

Lopuksi jäin hetkeksi yksinäni katselemassa valmista työtä ja tulin vakuuttuneeksi siitä, että toisetkin ikkunat vaativat omat työnsä. Yhdellä ikkunalla olikin jo jouluinen kukinto.
Missään vaiheessa en ole noteerannut, että onhan meillä huvimajalla myös pariovet joihin saisin myös jonkinlaiset lasityöt tehtyä.
Sitä ennen pitänee mennä siivomaan valmistuneen työn jäljet pois. Tämän työn myötä pääsin oikein kunnolla koeajamaan työpöytäni ja huomasin muutaman puutteen, jotka on jo hoidettu kuntoon.













Sain lisätilaa pienellä muutoksella, jota pääsen taas testaamaan, kun otan seuraavan työn käsittelyyn. Onhan näitä, töitä, jatkuvasti jonossa.

















Kaikille teille, oikein mukavaa ja kesäisen rentoa viikonloppua.
p.s taidan vaihtaa istumapaikkaani huvimajalla sunnuntaiaamuisilla aamupalahetkillä

30 kommenttia:

Eila kirjoitti...

Voi ihme miten upea, ihan sanattomaksi vie!!!

Anonyymi kirjoitti...

Tosi upea lasityö! On siinä tosiaankin ollut folioimista, mutta kyllä tämä lopputulos palkitsee siihen käytetyn työmäärän. t. anki silmukkaketjusta

Jatta kirjoitti...

No mutta vau! Hatunnoston arvoinen suoritus :)

Katrir kirjoitti...

Upea lasityö!

Ingi kirjoitti...

Upea työ, todella kaunis!

Mäntylän Mummi kirjoitti...

Kuin ihmeen kaupalla meillä oli telepaattinen yhteys aamupäivällä. Samaan aikaan kun olit kommentoinut Mäntylään, selailin blogini listaa luetuista ja tässä kohdassa ajatteli sinua: http://krensgarden-karen.blogspot.com/
Työsi ovat tavattoman kauniita ja tiedä, vaikka olet tämän jo nähnytkin. Mene aivan blogin alkuun, siellä on lasitöitä, jotka saattavat kiinnostaa sinua....
Aurinkoa ja kaikkea kauneutta sinulle TeSa =D

Heleena kirjoitti...

Huikaisevan upea työ!

Anonyymi kirjoitti...

Työ tekijäänsä kiittää. Hieno.

R

Sirkka kirjoitti...

KAUNIS! Oikein paljon Onnea sinä teit tämän kauniin lasityön, sopien erittäin hyvin kauniiseen huvimajaan!
Uskomaton työ siinä on ollut,mutta nyt se palkitsee ja voit aina ihailla sitä siinä. Rauhalliset värisävyt.
Hienoa työtä!
Kiitos, kun sain nähdä tämän kauneuden.

Hyvää alkavaa viikonloppua.

intsu kirjoitti...

Voi Tesa! Mitään noin kaunista,upeaa lasityötä en ole nähnyt! Sanat ei edes riitä kertomaan miten valtavan kaunis työ on!

Anneli kirjoitti...

Ihailuni täältä... kyllä on kaunis työ.
Ja ilahduttaa, niin ulkoa- kuin sisältäpäin :)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Voi että osaakin olla kaunis.

mate kirjoitti...

Saat kyllä syystäkin olla tyytyväinen itseesi ja tiffanytyöhösi. Todella upea, eikä voi laskea työtunteja, elikkä vaatii tosi pitkää pinnaa saada tällainen aikiseksi, ONNEA.;)

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille kommenteistanne, syy venyy hymyyn.
Aila, kiitos linkkivinkistä. Oli uusi minulle.

Irma kirjoitti...

Upea on, ei voi muuta snoa!

Päivikki kirjoitti...

Voi, miten kaunista!

Anonyymi kirjoitti...

kauniin ja haastavan työn olet tehnyt.Kestääkö se pakkasen?äiti

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Oi, upea! Mielettömän ihana! Valtavan kaunis! Suunnattoman loistelias! Mitä vielä voisin sanoa???

Suopursu kirjoitti...

Wau! Ei voi muuta sanoa!

Outi-M kirjoitti...

Niin kaunista, niin kaunista. Sanat eivät riitä kertomaan.

Marleena kirjoitti...

Huikean upea, tavattoman kaunis! Ihan piti henkeä haukkoa kuvia katsellessa. Käsittämätöntä, että osaat tehdä tuollaista. Ei taida riittää sanoja tuohon ihanuuteen, yhdyn kaikkiin edellisiin kehujiin! Ei ihme, että vaihdat aamupalapaikkaa!

Unknown kirjoitti...

On siinä ollut työtä, nostaa olihattuaan näyttävästi ja korkeelle ;) Kovin on kaunis lopputulos!

Unknown kirjoitti...

jooh ja olihattu on piikkiöläisittäin olkihattu :)

Eija kirjoitti...

Aivan ihana. Mikä taideteos.

Villanne kirjoitti...

Mahtava, kertakaikkiaan upea työ!!

Mervi kirjoitti...

Kerrassaan upea!

kisa kirjoitti...

Todella kaunis,kertakaikkiaan upea!

Hepsi kirjoitti...

Wau!Upea!

TeSa kirjoitti...

Kiitos myös teille kaikille.
Työ siirtyy talveksi sisätiloihin.

kio kirjoitti...

vau! miten upea työ!