tiistai 12. heinäkuuta 2011

Raitaa

















Vuonna jotain 2007 neuloin miähelle Novitan Samoksesta paidan ( Novitan galleria), josta jäi lankaa jäljelle sen verran, etten saanut siitä toista paitaa ilman lisälankaa. Siispä olen suuressa viisaudessani ostanut Samoksen Lollipoppia sen verran, että määrän piti piisata uuteen paitaan.
Kun suunnittelin uutta neuletta, punnitsin vanhan paidan, hyvä lanka riittää.
Mittailin ja mietin miten käyttää kahta erilaista lankaa tässä työssä.
Löysästi punoutuvan palmikon ohjeen katsoin Modasta 3 / 2010, 1, muutoin ohje on oma.
Tämä työ kulki mukanani jo juhannuksena, mutta työ jäi vaiheeseen, kun langan riittävyyden kanssa tuli kuitenkin epäluuloinen olo.Ostin jo varuiksi Novitan Tenneseen samaa sävyä, mutta en korkannut kerääkään, kun alkuperäinen suunnitelmani toteutui pienillä muutoksilla. Purkaa, mittaa, laske ja suunnittele.
Tein neuleen yläosan vaaleat raidat kapeampina, neuleen siitä kärsimättä.
Hihat raidoitin leveällä raidalla, neuloen sileää.
Langankulutus 0. 640 kg. Ihana lanka neuloa. Onneksi tuota on vielä muutama kerä jemmoissani.















Ken on syntynyt heinäkuussa, ylös nouskohon....
Onnea miähelle 13. 7 noin 13 aikoihin.

13 kommenttia:

Omppumato kirjoitti...

Komea ja hieno paita. Sopii miehelle todella hyvin.

Anneli kirjoitti...

Kylläpäs miehesi saikin komian paidan.
Onnea täältäkin :))

Pirjo kirjoitti...

Onpa hyvän näköinen paita, vähempi aina näkee tehtävän näitä neuleita miehille.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea Miehelle, komee on paitakin;-)
t. Typy

MariL kirjoitti...

Tyylikäs pusero! :)

Irma kirjoitti...

Sinulla on kauniita kuvia ja mukavia ideoita, selailin blogiasi:)

Villanne kirjoitti...

Kauniin komea paita! Samosta on mukava neuloa!

Sari kirjoitti...

Todella hyvän näköinen pusero.
Olen lomaillut viime viikot, joten kommentoiminen on jäänyt. Ihania kuvia tuolla aiemmissakin postauksissa.

Titti kirjoitti...

Hyvännäköinen on tuo neulomasi pusero!♥
Aurinkoisia kesäpäiviä toivottelen... :-)

Unknown kirjoitti...

Nätti neule ja aikamoista säätämistä. Mutta sinultajan se sujuu ;) Vietin taas pitkän tovin täällä blogissa, selaten ihania kuvia ja päivityksiä!

Anonyymi kirjoitti...

Reissun jälkeen kommentteja.Kaunis pusero komealle miehelle.Neule näyttää hyvältä vävypojan päällä. äiti

TeSa kirjoitti...

Suuret kiitokset teille kaikille!

Hepsi kirjoitti...

Upea pusero! Sinulta noita syntyy ihan käden käänteessä! =)