keskiviikko 15. huhtikuuta 2020

Mökkeilyä

Oma työpöytä tai työpiste on noussut uutisen aiheeksi viime aikoina aika usein, kun väki työskentelee mahdollisuuksien mukaan etänä. Minäkin haluaisin, mutta se ei ole mahdollista. Liikunallinen työ ja fyysinen rasite kuuluu työnkuvaani, kun pakkaan materiaalia maailmalle. Jokainen meistä luo mahdollisimman turvallisen ja ergonomisen työympäristön niille tarpeille, joita työ vaatii. Puhtaus, järjestelmällisyys ja helppous tehdä omaa työtä on vaativa laji, kun materiaalia on monta eri nimikettä, eikä mikään nivoudu kunnolla mihinkään. 
Omassa työssäni vilkkaana päivänä/viikkona nostan, lajittelen ja siirrän tuhansia kiloja materiaalia pyynnin mukaan lavoille.
Työ ei mahdollista esteettisyyteen, ei värien ihannointiin, eikä pehmeisiin muotoihin. Kylmä totuus on, kylmäalalla työskennellään metallin tahdissa.
Koti on minulle paikka, jossa olen aina voinut toteuttaa itseäni. Olen vuosien aikana saanut tehdä ja toteuttaa monta haavettani todeksi. Monta työpistettä on muokattu erilaisia tarpeitani vastaaviksi ja näin saanut vapauden luovuuteen, joka pulppuaa milloin mistäkin. 
Välillä inspis lähtee selaimen kuvasta ja sitä innostuksen määrää on vaikea kuvailla, kun päämäärätietoisesti ollaan yhdessä jo hakemassa jotain minulle. Kuten esimerkiksi tämä William Morrisin sininen purkki. Aah!
Siistin pölyjä makuuhuoneen pinnoilta ja kuvasin työpisteitäni hiukan normaalia alemmalta tasolta, lattianrajasta.
 Monet kuvat vilistävät päivässä ohitsemme, mutta aina jokunen jää muistiin ja yksi niistä on tämä metallinen kerrostarjotin, ruåttalaisesta, jonka kotiutin viime syksynä. Kiva idea kerätä kortteiluun ja ompeluun soveltuva materiaali tarjottimelle, jota kevyesti pyörittämällä näkee mitä on tarjolla.
Ikean hyllykkö on nettikirppikseltä. 
 Avohyllyt tuppaavat keräämään pölyä, mutta niistä on myös helppo löytää etsimänsä pienellä vilkaisulla. Yritän pitää hyllyt mahdollisimman tyhjinä, selkeinä ja käyttää ensinnä mitä minulla jo on.
 Työhuoneella on vielä jonkin verran materialaatikoita, lähinnä helmeilyyn. Toin yhden laatikon sisälle ja järjestelin materiaalit paikoilleen. Tämä Clas Ohlsonilta ostamani samettinen ja kasaan taitettava laatikko sopi hyvin tuohon koloonsa jonka täytin koruiluun tarkoitetulla materiaalilla. Huomaa kiva nauhahapsu.
 Pitkään etsin ja lopulta laitoin ostoilmon, etsitään siistiä, ehjää, TURKOOSIA Rågskog tarjoiluvaunua. Olin monta kertaa ihan hilkulla saada vaunun itselleni, mutta niin oli moni muukin. Kolmatta kertaa jäätyäni nuolemaan näppejäni jonossa toisena, päätin tehdä täsmäiskun ja sain, kun sainkin tämän. 
Ai miksi tämä väri?
 Turkoosia on edelleen pieninä pisteinä kodissamme. Tarjoiluvaunuun mahtuu paljon materiaalia, se on tukeva ja liikkuu näppärästi.
 Pitkällisen johdatuksen kanssa päästiin näihin pieniin mökkeihin, jotka pilkottavat keskimmäisellä hyllyllä.
Pienet mökit oli ennen joulua nettikirppiksellä ja minä pongasin parilla kympillä koko satsin. Sain myös pari möksää lisää toisaalta, mutta en ehtinyt maalaamaan kuin muutaman viime vuoden joulukylään.
 Työpöydän alla on toinenkin pyörillä liikkuva vaunu, jonka ostin Jyskistä. Vähäseltään olen ennättänyt istumaan työpöydän ääressä, mutta olen todennut nämä toimiviksi ratkaisuiksi. Vaunut  helpottavat työpöydän painetta, kun saan laskea käsistäni materiaalia omiin koloihinsa.
 Pienellä järjestelyllä saan pöytäpinnan tyhjäksi ja pyrin palauttamaan työkalut aina omille paikoilleen. Vaaleanpunaisessa vaunussa on kaksi verkkokoria, joihin saan työkalut, kynät ym.välineet säilytykseeen.
 Tärkein apuväline lattianpinnalla on tietysti roskis! Turkoosi poljinroskis on sekin nettikirpulta. Tämän saa helposti tyhjennettyä irtonaisen sisä-ämpärin kanssa.

10 kommenttia:

Irma kirjoitti...

Kun ihmisellä on tarpeeksi mielikuvitusta ja "silmää" niin saa kaikkea kivaa ja nättiä ja kaunista aikaiseksi:) Sinulla niitä on!

TeSa kirjoitti...

Kiitos Irma ❤

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihanan siistiä ja kaunista ja järjestelmällistä. Upeuksia nuo pienet keijujen mökit.

Sartsa kirjoitti...

Sinulla ei näköjään oo mitään turhaa ;) Ihan kateeksi käy tuo järjestys. Ite siivoa kässähuoneen aina harvakseltaan, mut on kyllä ihanaa, kun on joku järjestys, niin tietää, mistä ettii mitäkin.
Samainen hylly vetää minulla käsityölehdet :)

satunNainen Paula kirjoitti...

Iiiik, kaikki on niin ihanasti esillä, etten kyllä raaskisi kokea mihinkään, sotkea!! :o)
Hyvät säilytyskalusteet on kyllä ihan ehdoton juttu, jos huushollin ja harrastetilat haluaa pitää kuosissa. Ja vaatehuoneen, kellari, sivuvintin...

Tiinatei kirjoitti...

Minulla on tuo sama Ikean vaunu beigenä. Säilytän akuutteja ompelutarvikkeita siinä. On helppo rullata koneen luota toiselle työhuoneessa, ja kun leikkaan tai ompelen isoja töitä ruokapöydän ääressä, tilpehöörit kulkevat vaunussa mukana, eikä yksittäisiä tavaroita tarvitse etsiskellä. Kivoja muitakin säilytysratkaisuja sinulla!

TeSa kirjoitti...

Kiitos kaikille. Materiaalien määrä on laaja, mutta oman tilan lisääntyminen lasten muutettua on mahdollistanut leviämisen joka huoneeseen =)

Saija kirjoitti...

Pienet yksityikohdat ja kauniin väriset kalusteet tekee huoneesta viihtyisän. Turkoosi kärry olis kiva, täytyy pitää silmät auki josko tulis vastaan.

OLI AIKA - Titta kirjoitti...

Ihania aarteita, joita silmät etsii yksi toisensa jälkeen ja iloiset värit kuin karkkikaupassa. Täällä asuu luovuus.

TeSa kirjoitti...

Erilaisten tavaroiden ja esineiden etsiminen on kiva harrastus. Kiitos myös teille.