sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Mustasukkainen

 Sukkien neulominen on tuottanut mielihyvää, kun kerä toisensa jälkeen vähenee tikapuilta. Ei ihan mene väriparit kuten olin ne alkuun suunnitellut, mutta sukkaa pukkaa. On kiva kokeilla mikä väri olisi toistaan täydentävä ja miten ne ei niin kivat värit uppoaisi seuraavaan raitaan. 
Yksi ei niin mieluinen väri on tämä lila Ville, jonka olemassa oloa, eli ostoa en kyllä tunnusta tehneeni! Väri on nuorimman mieleinen, mutta hän ei villasukkia huoli. Siispä miähen sukkavarasto karttui parilla, jota tehdessäni totesin monta kertaa, kissa vieköön! Osa mustista langoista on saatuja jostain kissataloudesta. Aivastin, toisen, kymmenennen kerran. Nuorinkin valitti nokkansa vuotamista. Sitkeästi neuloin monta lankakerän loppua, joista osa oli himpan toistaan ohuempia lankoja.
Tuli niin muistiin kerta, kun lapsinemme olimme Tallinnassa ja humu tarvi kintaat purevaa tuulta varten. Muurilta ostimme kauniin kirjoneulekinnasparin, joka lähemmin tutkittuani oli mitä lankaa sattui löytymään. Hyvin lämmittävät kintaat palvelivat pojan käsiä pitkän aikaa, joten eiköhän tämäkin sukkapari lämmitä mieluisasti miähen jalkoja. Siro 46.
 Toinen sukkapri, 46, on edellisen kopio. Musta lanka on varmaan lasten ribbipipojen jämiä, kun aina uudesta kerästä, ettei tule värierän eroavaisuuksia. Jostain syystä tämä väri on synkistänyt vuosia lankalaatikoitani. Lasten tarve on ollut aina musta.
 Raitalankana Novitaa, joka neljän kerroksen värinousulla riitti hyvinkin pitkäksi sukanvarreksi saappaanvartta täyttämään. Niin on Porin Ässää, vaikka Ilveksen miähiä ollaankin.
 Vielä kolmas pari, naisten jalkaan sopiva 38-39, josta toiseen sukkaan neuloin parin kolmesta keränlopusta. Jonkin verran joutuu aina katkomaan lankaa saadakseen raidat kohtaamaan. Tässä suurin ero näkyy kärjen päättelyssä, muutoin raidoitus osui aika nappiin.
Kolme paria lisäsi langankulutustani 0, 570 kg.
Eiköhän näillä sukilla pärjää juhlia tulevaa vappua. Eilen meillä satoi lunta niin paljon ja monta kertaa, että näkyvyys oli välillä aika heikko.




6 kommenttia:

Saija kirjoitti...

Hyvän näkösiä sukkia! Kutominen olis mukavaa mutta kun kaikkea ei ehdi...

Liisa kirjoitti...

Kauniit,raidat tekevät ..pirtsakaksi:))

Liisa kirjoitti...

..jäi junasta pois..
ja Ahkera neuloja olet:))

TeSa kirjoitti...

Perussukkaa neuloo mieluusti telkkua katsoessa. Raitalankojen jämät ja kokonaiset kerät uppoaa nyt sukkiin.

Nila kirjoitti...

Minusta aivan ihanat jokainen sukkapari.

TeSa kirjoitti...

Kiitos Nila. Piilossahan nämä ovat, saappaiden täytteenä.