torstai 21. toukokuuta 2020

Kaamee neuloosi!

Olen niin kiinni puikoissa, että mikää muu ei tunnu yhtään niin tarpeelliselta, kuin neulominen. Perussukka on ollut ihan parasta, kun ei tarvitse miettiä mihin kohtaan ohjetta jää. Sen voi aina ottaa tekoon, kun siltä tuntuu. Vuosia sitten pääsin pois monen keskeneräisen neuleen koukusta ja siinä olen aika hyvin pysynyt, yhtä paria neulon, kunnes se on valmis. Kevään aikana tavoitteenani on ollut saada minulle puhumattomat raidat neulottua sukkiin ja kuulkaa. Hyvältä näyttää, raidat alkavat olla, öö, ehkä 5-6 sukkaparin jälkeen finito.
Paitsi, että jostain todennäköisesti löytynee taas kerä tai pari. Minulla on jemmoissani tunikaa varten kahta eri raitalankaa, mutta niitä ei lasketa tähän rupeamaan.
Nyt päivitän nämä kaksi paria pitkiä polvareita. Seiskaveikan raita etsii värinsä lankajemmoista. Ensimmäiset keltaiset aloitti raidottamisen. Vihreä lanka on muistaakseni Novitan Martta, josta olen neulonut itselleni takin.
Varteen olen luonut silmukoita 4 x 14 ja jalkaterään vähentänyt 4 x 13. Raidoitukset menevät aika kivasti tasan. Katkaisen raitalangan niin, että voin aloittaa seuraavan sukan sujuvasti samasta raitakohdasta kuin ensimmäisen.
Kantapäät neulon niin, että kerään lapun reunasta vain sen verran silmukoita, että en kavenna terän alussa yhtään enempää.
Kävin kuvaamasa hetki sitten nämä tuolla takapihan terassilla. Mittari näyttää + 11' lämpöä, mutta tuntuu Siperialta tuulen voimasta!
Toivotan kaikille hyvää helatorstaita,

9 kommenttia:

Liisan kotona kirjoitti...

Kivan väriset räsymattosukat. On se hyvä, että neuloosi vaivaa muitakin kuin minua. Mukavaa toukokuun loppua <3

Irma kirjoitti...

Tykkään kukka-asetelmasta:)!!
Ymmärrän hyvin neulomisintosi;) minulla se kohdistuu ompeluun;)

KristiinaS kirjoitti...

Sinullakin puikot täystyöllistetyt;) Kivoja on raitasukat, mä vaan en oikein saa sellaisia tehtyä, aina jossain kohtaa väritys ja hermo pettää.

Liisa kirjoitti...

ihan oikiat !räsymattosukat-kauniit"
..;)voi teitä neuloosin tartunnan saaneita:) ihana tartunta:))
Oikein aurinkoista vikonloppua!,Sinulle !:)

satunNainen Paula kirjoitti...

Raikkaita raitasukkia!
Käsienpesuallas on ylimagea, eikä jää ylimääräistä kosteutta astiaan!

Intsu kirjoitti...

Niin kauniit ovat sukkasi,ei ihme,että niitten tekemiseen jää koukkuun.

Sartsa kirjoitti...

Aika ajoin tuntuu kerrassaan ihanalta, kun lanka soljuu käsissä ;D
Raitasukkaa miäkii aloin tekemään reissukässänä, kun sellasta yllättäin taas alko tarvimaan. On vaan niin vähän raitaista joukossa, että kestää varmaan eläkeikään asti.

Saija kirjoitti...

Raitasukat ovat ehkä suosikkejani, niin reippaita nämäkin! Orvokkiastiasi on hurmaava!

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille kaikille. Uutta sukkaa pukkaa.