tiistai 21. heinäkuuta 2020

Toinen kierros

Leikkimökin uusi vuosikymmen toi taas tarpeen uudistua. Sen käyttäjämäärä on ollut viimeiset vuodet vakio ja suosio taattu. Tällä kertaa se oli jälleen minä, kun ääneen lausumaan, että tarttis tehrä jotain. Keväällä rikkakasveja kitkiessäni, huomasin möksän painuneen niin alas, että pojat apuun. Mökkiä hiukan kallistettiin, että sen alle saatiin laattoja, jotka sittemmin vaihdettiin painekyllästetyiksi puiksi. Ilmatila oli jäänyt vähiin ja mökki oli maassa kiinni.
Pyysin saada myös lisää valoa. No se hoitui helposti. Ikkunan koon määritteli käynti työhuoneessani, josta valitsimme pari valmista lasinpalaa, toinen oli lasiovi, toinen lasihylly. Kumpi parempi? Otettiin mukaan molemmat palat ja valittiin oven lasi.
Miäs puhkaisi reiän takaseinään ja asensin uuden ikkunan. Tämä projekti jäi Kemiön reissun jalkoihin, mutta toiveissa oli saada valmiiksi, kun ohjelmistopäälliköt olivat luonamme yhden viikonlopun.
Saaristokierroksen jälkeen ajoimme tyttären luo, josta nappasimme mukaan sisarukset. He olivat odottaneet tuloamme koko päivän.
Venla kiepsahti heti vaarin syliin ja viipyili siinä lähellä.
Vanessa oli juossut ulko-ovella kympistä alkaen. 
Jos nämä odottivat tuloamme, teki sitä myös Milja. Oli pyytänyt äitiään soittamaan mummille ja kysymään, koska olemme kotona.
Tytöt eivät olleet nähneet toisiaan sitten Miljan kevään juhlien. Oli riemukasta päästä kirmailemaan kesäisille nurmille tai kuten lasten vanhemmat sanoivat, maalle kasvamaan =)
Vaarin kippaama hiekkakasa oli suosittu leikkipiste.
Samoin tramppa. Tytöt eivät pääse onneksi vielä yksinään kiipeämään tähän, joten jompi kumpi meistä oli aina vieressä vahtimassa.


Miten lapsi jaksaakaan riekkua pitkän päivän ja vielä illan viimeisillä säteillä pitää pomppia vielä ihan vähän aikaa.


Otimme vaarin kanssa leikkimökkiprojektin heti aamusta ensimmäiseksi työksemme. Kun minä pesin seinät ja katot vuosikymmenien tomusta ja kärpästen jätöksistä, viritteli vaari aurinkokennovalosarjaa kiertämään huoneen katonrajaa. Sitten asennettiin uudet hyllyköt, jotka ostin alkukesästä nettikirppikseltä.
Hyllyköiden kashmirkuvio ei ole aivan tätä päivää, mutta on ja pysyy muodikkaana vuosikymmenestä toiseen. Taustan tyttö, ilmoitustaulu, kuuluu samaan sarjaan. Keinu on omien lastemme serkun vanha.
Järjestelin uudet astiat hyllyille.
Pesin pyykeet ja muut tekstiilit.
Prinsessa juhlasetti kirppikseltä




Valkoinen metallinen terassipöytä Lidl.
Tratteja mehubileisiin
Lattiakaapissa on topattu etumus.




Uuni siirrettiin ulko-oven läheisyyteen, huutokauppaostos.
Uusi ikkuna tuo kaivattua lisävaloa huoneeseen.
Minulla oli keittiöpyyhelaatikossani kauniit käsipyyhkeet, joita olen säästellyt. Keväällä siirsin ne sivuun odottamaan uutta tulemistaan leikkimökin verhoina. Sinisiin ompelin kujanteen jumbonauhaa varten.
Pistikappa sai lisäkseen hempeät kukkaverhot.
Jätskihetkiä
Niin nopeasti en ehdi järjestelmään, kun kolme käsiparia kävi siirtelemässä tavarat uuteen järjestykseen.
Huomaa valonauha
Vaari ja Vanessa, sekä pientä korjausta vaativa terassi. Olen pyytänyt saada leikkimökille pienen terassin, mutta ei tälle kesälle.
Venla


Milja












Möksän pikkuemännät. Kolmannen jalat näkyy uunin takaa.


Edellisestä fiksaamisesta olikin kulunut jo tovi aikaa. Tällä uudistuksella mennään tämä vuosikymmen.



5 kommenttia:

Liisa kirjoitti...

Ihanat .teho-tytöt ja vaari:)))
toki mummullakin tärkeä rooli;)
Leikkimökki niin ihana,voisinkömpiä sinne leikkimään..niin lapsellinen olen;))
Ei kaikkea yhtenä kesänä,,,

Erittäin kaunis mansikkakulho marjoineen!

Kauniita päiviä teille "teho-parille"🧡🧡
Terveyttä!

Saija kirjoitti...

Ihanaa varmasti kun joku / jotkut odottavat vierailua noin paljon! Suloinen tuo pikkuinen keinutuoli ja viihtyisä pikkuinen mökki :)

Intsu kirjoitti...

Ihana,ihana leikkimökki ihanille tyttösille.

Nila kirjoitti...

Voi kuinka ihana leikkimökki en yhtään ihmettele että olivat malttamattomia näkemään ja kokemaan tämän ihanan uudistuksen. Lapset ovat ihania kaikki

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille kaikille ❤