keskiviikko 8. heinäkuuta 2020

Tilattiin aurinkoa!

Sunnuntain Avoimet Puutarhat- päivä onnistui todella hyvin. Lauantain kaatosade oli vain muisto ja seuraava sadealue olisi saapumassa vasta tapahtumapäivän illaksi. Siinä välissä oli luvassa puolipilvistä, mukavan lämmintä ja kevyesti tuulta. Kaikkea tätä saimme ja saimme teidät kaikki vieraatkin.
Ihan huikea määrä, himpan vaille 300 vierasta saapui tutustumaan pihaamme! Osa oli tullut kauempaa. Ihan varta vasten lähteneet ajamaan aamusta aikaseen, osa tuli lähempää. Sitten te kaikki vakikävijät, kiva kun kaikki kävitte jutuilla. Huomasimme, että nyt oli paljon uusia kasvoja. Osan kanssa ehdimme vaihtaman muutaman sanan, osa jäi vain nimeksi vieraskirjaan, jota olemme selanneet nyt useampana päivänä.
Jo kahdeksannen kerran järjestettyyn tapahtumaan osallistui yli 400 avointa puutarhaa. Hämeenkyrössä oli auki 7. Yritin ohjeistaa useampaa tutustumaan myös lähellä oleviin pihoihin. 
Oma piha rakentui valmiiksi juuri ajoissa ja nyt saamme nauttia ja ylläpitää valmiiksi saatuja pintoja. Teen vielä jälkikäteen parista kohteesta erillisen päivityksen, kun en ennättänyt ennen tapahtumaa.
Koska korona, avasimme luhtikahvilan tänä kesänä poikkeusjärjestelyin niin, että luhdin sisälle ei jäänyt kuin tarjoilupöydät. Muut pöydät kannettiin pihalle. Penkit kiersivät seinänvierustoja.
Luhtikahvilassa teitä palveli " Sanni ja Marleena", rakas kummitätini ystävänsä kanssa. Sain heidät avukseni juuri oikeaan kohteeseen.
Miäs kertoi, että moni saapui paikalle katsomaan juurikin luhtikahvilaa, jonne he kävelivät suoraan parkkialueelta ennen pihakierrosta.
Huomasin jossain vaiheessa luhdin edessä pitkän jonon, mutta oletan kaikkien ymmärtäneen, että tänä vuonna tapahtuma mentiin turvallisuus edellä. Miniä vuorotteli tämän iloisesti tanssahtelevan parin kanssa.
Kyllä he hymyilivät vielä pois lähteissäänkin, mutta vaivaisin jaloin =) Teimme päivän pääteeksi vielä pihakierroksen, kun aamusta emme ennättäneet.
Tapahtumapäivänä jokaisella on jokin homma. Me emme ehdi miähen kanssa kuin pirtillä poikkeamaan pikaisesti syömässä. Sainkin jossain vaiheessa nuorimman tuoman kuuman makkaran, joka kyllä tuli tarpeeseen.
Humun perhe osallistui myös avuksemme. Poitsu oli parkkialueella ja miniä juoksutti tarjottavat kylmästä, sekä kantoi vettä vessan pesupisteeseen ja kahvilaan. Milja hoiti osan tarjoiluvastaavasta, kun äitinsä oli vuorollaan kahviossa ja piirakka loppui, juoksi tyttö pirtille kertomaan ruokailijoille, että lisää piirakkaa =D
Nuorin oli ystävänsä kanssa makkarapisteessä. Suolainen teki niin kaupan, että hehän lähtivät ostamaan kyliltä lisää, mutta valitsivat tarkoin ajoreittinsä, kun autoja oli hetkittäin ihan ruuhkaksi asti Saksantiellä.
Tapahtuman alussa poitsu ehti hiukan istumaan, mutta en kyllä montaa kertaa pongannut kuin tyhjän penkin. Sen kyllä kuulin, kun kailotti, että ensi kesäksi suurempi peltoparkki!
Monesti mietittiin, että mitähän pienen tytön ajatuksissa kulki, kun pihalla oli paljon väkeä? Hän leikki omia leikkejään, seurasin aina, jos vain näin hänen liikkuvan kohti tietä.
Leikkimökissä oli myös kävijöitä. Keinu, liukumäki ja trampoliini olivat myös käytössä, eli lapset huomioitiin myös.
Nämä kaikki kuvat ihan muutamaa lukuunottamatta ovat miniä ottamia ennen tapahtuman alkua. 
Siistin edellisenä päivänä ennen kaatosadetta kukkineiden pionien kukinnot pois nurmelta, että kukkamailta. Sain hiukan siistimmäksi yleisilmettä. Pionien kukinnot olisivat voineet loistaa heinäkuun päivissä, mutta edellisen viikon helle avasi lähes kaikkien kukkien nuput.
Sain, kun sainkin siivottua loppuun huvimajan ennen puutarhapäiviä. Tässä huoneessa ei ole liiemmin tullut istuskeltua, vaikka tila on rauhallisella paikalla ja sieltä on kiva katsella ympäristöä. 
Toistamiseen avasimme ovet Hunajakulman Mirolle ja Mikolle tulla esittelemään omaa työtään ja tuotettaan. Sain kuulla, että kiirettä oli myös heidän puolellaan. He eivät ole miäheni poikia, vaikka joku erehtyi niin luulemaan =) Miro on miniän serkku.
 Huvimajan kukkamailla varjopäiväliljat availivat kukintojaan. Kukinnot pysyvät todella hyvin pystyssä, vaikka sade piiskaa ja tuuli ulvoo. Myös täällä pioneissa oli vielä muutama näyttävä kukinto.
Osittain pahoin kuivumaan päässyt nurmikko on saanut vettä useampana päivänä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että maa on märkää. Kun lapion iskee maahan, on kosteutta vain muutaman sentin syvyydessä. Nurmi korjaa kyllä itse itsensä, kunhan se saa tarpeeksi vettä ja lämpöä. Harvoin olemme tehneet paikkauskylvöjä.
Pergolan maltillisemmat kukkamaat ihmetytti joitain. Paikkahan on hyvin kuiva ja paahteinen. Pitää testata näillä perennoilla pärjäävätkö ne, vai vaativatko jatkuvaa kastelua. 
Mielenkiintoa herätti matalakasvuinen, valkoinen pallolaukka, Ivory Queen, löytyy tästä postauksesta. Olen tilannut sen sipulit viime syksynä Viherpeukalolta.
Tää pikkubimu!!
Vesialtaan edustan haluaisin uudistaa jollain tavoin. Pitänee mennä hetkeksi lammen reunalle katsomaan, tuottaako tuijottamiseni jonkin idean. Rikkakasvit on hankala putsata kivien välistä, vaikka ei niitä ihan mahdottomasti sieltä puske. Kivien päälle nouseminen tuo jo omat haasteensa, että saa kitkettyä rikat altaan toiselta reunalta.
Kasvarin idän puolelle saatiin siistittyä reuna, tästä tulossa erillinen päivitys.
Ah! Niin ihana. Hiukan hämellyin heti tapahtuman alussa, kun eräs pariskunta tuli ja lähti lähes samantein. Näin kun he kävivät kasvarilla ja poistuivat. Miähelle olivat kertoneet, että he halusivat käydä kiireisen aikataulunsa vuoksi katsomassa vain ja ainoastaan tämän huoneen. Ymmärrän.
Jos tapahtumaa ennen lauantaina satoi rankasti, niin perjantaina tuuli puhalsi niin kovaa, että ruusukaari puutarhan vesialtaan päällä kallistui. Tälle pitää tehdä lisätuenta kukinnan päätyttyä. En sanonut miähelle mitään pahasta kallistumasta, muutoin kaari olisi maata rojahtanut ennen tapahtumaa. 
Terassille kulun suljimme kokonaan sitä kiertävin koristeköysin. Täältäkin lenteli ruukut ja kukat perjantain pauhussa. Imuria, rikkaa ja harjaa käyttöön.
Kiireellä haravoimme kotturillisen käpyjä leikkimökin ympäriltä. Kyllä luonto meille järjestää lisää ohjelmaa, jos emme itse keksi jotain uutta projektia.
Daalioiden upeat kukinnot olivat auenneet parhaimpaansa luhdin ovella.
Perhosten tanssi. Yllättävän vähän näkyy perhosia.
Poistan edelleen liiallisen malvan kasvuston. Nämä ovat luhdilla.
Totuttuun tapaan tein myös tähän tapahtumaan tarjottavat niin gluteenittoman, kuin laktoosittoman. Moni kehui raparperipiirakkaa, joka on kyllä maistuva herkku. Sen ohje on paikallisen Maisemakahvilan omistajan, monitoiminaisen, Katariina Pylsyn julkaisema ja olen sen joskus tänne sivuilleni tallentanut.
Olkaatten hyvä!
Viinimarjoissa on jo punerrusta.
Kun vilja lainehtii pellolla, on näkymä minulle mieleinen.
ParkkiPirkko toimessaan.
Tapahtumapäivästä vierailijan silmin, Paula on taltioinut heidän kierroksensa


9 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Uh-huh mikä vierailija määrä siellä on ollut. Hienoa! Toivottavasti nyt vähän saat levähtää ja nauttia itsekin puutarhastasi.

Liisa kirjoitti...

Onnea,hyvin onnistuneeseen "avoimeen-puutarha-päivään"
Onneksi ilmojojen haltiatar..oli suotuisa 😄
..uusia ideoita suunnittelemaan??
Hyvää kesän jatkoa Sinulle TeSa! 🧡

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille! Takki on hiukan tyhjä, mutta pian taas mennään.

Sartsa kirjoitti...

Vihdoinkin ehdin kattoa sinun puutarhapäiväjutun kunnolla! Vaikuttaa kerrassaan onnistuneelta päivältä. Valtava osallistujamääräkin.
Nuo emännät on mainiot :) Ja ihmettelen, milloin oikein ehdit ne kaikki leipomisetkin tehä??
Teillä on mahtavaa yhteistyötä perheen kesken. Varmaan olitte suunnitellu tarkkaan kaikki osiot ja kuka tekee mitäkin. Toi autojen määrä on tosiaan täytyny olla valtava. Onneksi ensi vuodelle on jo uuet suunnitelmat ;)
Paulalla kävin jo aiemmin kattomassa yksityiskohtia. Nekin oli silmiä hiveleviä. Ei oo teiän työ menny hukkaan. Lopputulos on varmaan palkinnu teiätkin moninkertasesti.
Nyt vaan nautitte loppukesän... jos osaatte ;D Hyvää lomaa!

TeSa kirjoitti...

Kiitos Sartsa! Lauantai on leivontapäivä. Aamupäivän ennen kaatosadetta ennätin kiertää pihan. Loppupäivä meni leipomiseen kahdella uunilla. Tosin toinen uuni hajosi ja taas tehtiin uusi suunnitelma.
Jokaisen osaamista hyödynnetään ja kaikille löytyy joku tehtävä.
Tämä viikko on mennyt pitkät päällä 😅

satunNainen Paula kirjoitti...

Kiitos vielä ihanasta sunnuntai-iltapäivästä pihassa, puutarhassa ja kasvarilla!
En voi kuin ihmetellen ihailla, miten ehditte, jaksatte, keksitte, osaatte tuon kaiken! Ja siinä sivussa sitten vielä ihan perusduuni, opetustyö, harrastukset ja muu elämänmeno... Ihan hillitöntä - mutta sellaisia te vaan olette! :o)
Kiitos ihanasta raparperipiirakan ohjeesta, viikonloppuna meillä leivotaan!

TeSa kirjoitti...

Makoisaa viikonloppua. Kun päiväkirja tyhjeni keväällä, oli jotain keksittävä tilalle. Mutta joo. Intohimo kauniin luomiseen ja monenlaisten asioiden kokemiseen vaatii välillä monimutkaisen polun.

Saija kirjoitti...

Teidän piha on upea ja näkee että siihen on nähty paljon vaivaa. Ihmiset ovat saaneet varmasti ideoita!

TeSa kirjoitti...

Kiitos Saija. Muutama välitön palaut tulikin miten uusia tai hyödyntää omia jemmojaan.