maanantai 20. kesäkuuta 2022

Pässinpää

Aika vähiin on jäänyt kaikki sisustusjutut, kun tuntuu, että nyt on valmista, eikä täydy mitään puuhailla. Kuitenkin aina on jotain puutteita tai muuten mukava mööbleerata, että sitten onkin kiva syy kurkkia mitä tarjontaa on lähiseudulla. 
Iittalassa käydessämme kerroin, että poikkesin Pässinpäässä. Olin ihan innoissani, kun huomasin heidän valikoimassaan olevan nämä seinävalaisimet joita olen suunnitellut makuuhuoneeseen. 

Kun käppäilin kaupasta kahden valaisimen kanssa ulos ja olin ihan innoissani! Olin arponut ostanko mustat. Ne oli ensimmäisenä kädessäni. Valkoiset olisi olleet myös mieluisat. Kun tälle messingin väriselle löytyi pari, oli päätös tehty. 
Nämä ne ovat.
Viikon varrella olin jo ottamassa kehystä pois ja siirtämässä sitä vastakkaiselle seinälle, jonka edessä on askartelupöytäni. Jos kehys olisi nostettu tuolle edellä mainitulle seinälle, olisi se vaatinut ryhtymistä siivousurakkaan, koska työpöydälleni on jumiutunut yksi pitkäkestoinen projekti. 
Kehyksen kokoamisesta löytyy päivitys.
No nyt on lisää lukuvaloa, jos sitten jaksaa päivän puurtamisen jälkeen vielä illalla lukea sängyssä.
Joka aamu ja ilta katson, kuinka toukokuussa ostamani variegata monstera voi. Ja kyllä se voi paksusti! 
Poikanen tulossa. Aamulla ei vielä ollut, mutta päivällä huomasin. 

4 kommenttia:

Puikoillanikin kirjoitti...

Hauskannäköiset lamput ja sopivat hyvin tapetin kuvioon ja kehysasetelmaan.

enkulinkäsityöt kirjoitti...

Kauniit ovat ja aivan huippuihanuus tuo tapetti

KristiinaS kirjoitti...

Onnea Monsteralle!

TeSa kirjoitti...

Kiitos ❤