Kestävää kehitystä

 Yksi viesti, vieläkö teen? No, teenhän minä, jos ja kun ehdin, mitä vaan. Nyt pyyntö tuli modata lampunvarjostin, jonka olen tehnyt kauan, kauan sitten. Tämä varjostin jalkoineen siirtyi äidiltä tyttärelle. Kiva, että kierrätys toimii, kun uudestaan päällystämällä saa itselleen mieluisan tuotteen.

Sain työn mukaani kevään kirpakoissa pakkasissa, mutta en millään ehtinyt tehdä silloin, enkä kesälläkään. Minun töilläni pitää olla nykyään väljä aikataulu, siis todella väljä.

Ilmojen lämmittyä purin kankaat pois terassin suojissa. Jätin kieputusnauhan, kun se pysyi hyvänä. Korjasin vain ne mitkä oli pakko purkaa. 

Kankaanvalinta on aina haastava, kun et tunne toisen värimaailmaa. Siksi pyysin ostamaan kankaan valmiiksi, itse valitsin vuorin. 

Kesän eräältä matkalta löysin sävyyn sopivan koristenauhan, jonka käyttö piti olla maltillista. Missään tapauksessa varjostimen reunaan ei saanut laittaa hapsunauhaa. 

Tekemissäni varjostimissa on aina vuorikangas, koska työn pitää kestää vuosia. Vain muutama malli johon en ole laittanut ja ne on olleet rypytetyt mallit. 

Minun nuppineulatyynyssäni on paljon siistejä, napakoita neuloja, joiden kärjet eivät töki, eikä taitu. Kangas pingotetaan niin, että kangasta voi rummuttaa. Kieputusnauhat pitää pyysä hyvin kiinni, tai kangas ei pysy rypyttömänä. 

Ompelussa käytän lyhyttä, pientä silmäneulaa. Sellaista, joista on hukkunut silmä 😅😅😅!

Ei vaan, pieni se neula on, ohut, ei mikään parsikas. Joka ainut kerta saan ompelun jossain vaiheessa neulan läpi sormeni, enkä nyt tarkoita mitään verikoetta, vaan peukalon ylimmän nivelen päältä niveleen asti. Voi kiesus, että sattu! Minun oli sormi mustelmalla monta päivää, kun nivelkin turposi ikävästi.

Valmis työ noudettavaksi. Saas nähdä siirtyykö tämä vielä seuraavalle sukupolvelle sitten aikanaan. 

Olen kirjoittanut ohjetta varjostimen tekoon tänne.

Aamulla oli kaunis auringonnousu. Ilma on jo niin syksyisen raikas ja kauniin kuulas.