lauantai 8. joulukuuta 2018

Mökkimatka satumaahan

Joulukylä on monen ponnistuksen tulos. Tänä vuonna on eniten tuottanut ongelmia junarata, jonka valmiiksi maalattuja kiskoja en vain löytänyt mistään. Vai onko nyt niin, että aika kultaa muistot ja minulla oli niitä vain puolen pöytää? Enpä usko. Kun katsottiin yhdessä monen silmäparin kanssa kiskojen määrää viime vuotiselta videolta, oli siinä toki maalaamattomakin,mutta ei niin paljon, kun nyt jouduin maalaamaan.
Onnekseni olin kesällä löytänyt monta pussillista siistejä ja ehjiä kiskoja kirpparilta. Siis kaikki yhdestä paikkaa. Nyt ei täytynyt lähteä ostamaan yhtään lisää, vaan käytin yhden viikonlopun vain maalaten kiskoja.
Kahteen kertaan molemmin puolin. Kalkkimaali kuivui sitä mukaa, kuin työni eteni. Pariin kertaan jouduin muokkamaan valmista rataosuutta, että sain palikat kohdilleen, mutta edelleen veturi kupsahtaa ajoittain kesken ajoin milloin mihinkin mutkaan.
Uudet pienet mökit asettuivat kivasti vanhojen lomaan, eikä niiden rakennusluvissakaan ollut mitään hämminkiä. 
Tänä jouluna kylä on erittäin runsas, kun asettelin lähes kaiken ihanuuden tasolle. Kun koti saadaan jälleen pahvilaatikoista vapaaksi, huonekalut asettuvat omille paikoilleen, ollaan jo niin lähellä joulua, että en enää aloita uusia sisustusprojekteja.
Vai aloitanko??!!





















9 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Tämä vaan on aina joulun hienoin asetelma. Super-hyper upea ja kaunis. Paikanpäällä sitä varmaan katsoisi tovin jos toisenkin näkemättä kaikkea joten sen ääreen olisi palattava uudestaan ja uudestaan.
Pitäisi olla joku asetelmakilpailu, niinkuin on piparikilpailuja yms., tämä voittaisi ehdottomasti pääpalkinnon.
Monta sanaa kirjoitin vaikka oikeasti olen kyllä sanaton.

Ulla kirjoitti...

Kyllä on hieno tuo joulukylä! Tuossa on ihmeteltävee pienille ja isommillekkin.

TeSa kirjoitti...

Joulussa on taikaa, tarina on valmis kerrottavaksi.

Saija kirjoitti...

OOOO...Tässä on pikkuväellä ihmettelemistä ja isommillakin, kaunis!

Liisa kirjoitti...

On kerrassaan kaunis!!! Joulukylä!

Onneli Winter kirjoitti...

Ihania yksityiskohtia olet saanut laitettua kylään, kaunis on <3

TeSa kirjoitti...

Tarkan harkinnan tulos =)

Kati kirjoitti...

Tämä on kyllä aivan superihana! Missähän varaston uumenissa on meidän junarata...

TeSa kirjoitti...

Kiitos Tilkkuilo. Tätä on aina niin kiva kasata ja pitkin vuotta miettiä mitä tähän voisi laittaa lisää.