keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Puutarhurin maja

Kesän Avoimissa puutarhoissa teimme kierroksen Nekalan siirtolapuutarhaan, jonka bongasin monesta lähiseudun käyntikohteesta. Sinne minut johdatti Avoimissa puutarhoissa nähty ilmoitus Puutarhurin maja, joka on yhdessä näistä alueen kauniista ja suloisista pienistä mökeistä.
Pääsin kurkkamaan majan tarjontaa ja ihastuin kaikkeen kauniiseen ja sievään. Syksyn käännyttyä kohti joulukuuta sain iloisen viestin kauppiaalta, että olin voittanut arvonnassa 50 € lahjakortin, jonka arvontaan olin osallistunut syksyn aikana.
Yli 350 osallistuneen joukosta lahjakortti tuli minun käyttööni. Tarkkaan harkitsin, katselin ja vertailin, mitä ihanaa voisin haluta itselleni.
Tein tilauksen voittoni jälkeisenä aamuna ja paketti saapui kolmessa päivässä. 
Tilauksessani tuli Orangery puutarhakengät, ihanat kukalliset ja yllättävän painavat ja jalkaan mukavat, mutta niin herrrkulliset.

 William Morris Strawberry Thief käsihara, sekä Miljögårdenin suutelevan sammakkoparin. Näillä vermeillä voikin harata ensinnä joulun kukkivat ja siirtää sitten ajatukset tulevaan kesään.
 

2 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Onnittelut voitosta! Kiva kun osui kohdallesi. Monta tarpeellista tavaraa ostitkin, sammakot on huippuhienot. Pus pus, tulisko prinssi?;)

Aiemmin kommentoin sulle, että mistä niitä kirjoja riittää/tulee. Noh, nyt mä! sain arvotelukappaleen kirjontakirjasta! Jee.

TeSa kirjoitti...

Kiitos kiitos!

Minulle tuli myös kirjontakirja. Siinä on tosi kauniita töitä.