maanantai 21. syyskuuta 2020

Uuninpäällinen tyhjäksi

Pian tulee aika, kun pitää laittaa lisälämmöt päälle. Meillähän on helppo lämmitys, suora sähkö, mutta lisälämpöä saadaan leivinuunin lämmityksestä. Puiden kantamista riittää sitten pitkälle kevääseen saakka.
Miten uuninpäällisen suuri pinta onkaan hyvä paikka säilyttää kaikkea sitä, minkä voi huoletta laskea ja unohtaa sinne. Lämmitystä varten se on aina tyhjennettävä ja nyt oli hyvä syy miettiä, mitä näille suurille kehyksille aiotaan. Olen joskus hakenut nämä roskalavaryhmän kautta ilman minkäänlaista suunnitelmaa. Ihan tyhjiä kehyksiä nämä eivät olleet. 
Laitetaan hoksottimen käyntiin ja kehitellään kehyksille jokin tehtävä. Meillä on ennenkin nähty tyhjiä kehyksiä, jotka ovat vain kehyksiä ilman mitään suunnitelmaa. Siis miksi ei taas? 
 
 Ensin mittaillaan seinää. Olemme meidän makuuhuoneessa. Pitkään olen pitäytynyt tyhjässä seinässä, lisäämällä vain peilit molemmin puolin sänkyä. Kukallinen tapetti, New Dawn köynnösruusu, on pitänyt minut niin otteessaan, etten ole halunnut siihen mitään päälle. Sitten mittaillaan ja silmitellään miten ruusut asettuvat kehyksien sisään ja kun yksi voi pitää vain kahta kehystä, niin kolmas kehys pitää kuvitella paikoilleen nähdäkseen miten se asettuisi muihin nähden. Sen jälkeen ne kootaan lattialle samassa järjestyksessä. Seuraa armotonta mittaamista ja uudelleenarviointia. Lopulta työ siirretään työtasolle, josta selkä kiittää. 
Kun vielä hoksottimet pelaa, pitää kehykset asetella oikeaan järjestykseen, jotta ne voi alkaa ruuvailemaan yhteen.
 Suuret kehykset eivät peitä tapettia, vaan nostaa muutamat ruusut kehystettynä näkyviin. Kehysten takana oli ripustukset, jotka on kiinnitetty uudelleen alimpien kehysten yläreunoihin. 
Tämä rymsteeraus sängynpäädyssä vaati sängyn siirron, eikä se olisi temppu eikä mikään, mutta sängyn jalkopään alla on suuri matto, joka suivaantuu, jos se rutataan. Myönnän, sänky on tullut painavammaksi, tai sitten minun voimat heikentyneet. Turhan usein ei moiseen siirtoon ole ollut tarvetta. 
Kun kehys, yksikössä, on paikoillaan, pedattiin uuden uutukaiset Marimekon Siirtolapuutarhasetit. Nämä oli K-kortin kampanjatyrkkyjä tälle syksylle.
Arkena peti petataan aina! Ei niin kiire, ettei sitä ehdi, tai sitten ollaan nukuttu pommiin. Pidän näkymästä, kun tulen pitkän työpäivän jälkeen kotiin  ja huoneet ovat siistissä järjestyksessä. Joskus viikonloppuisin saatamme vain vetää nukkumapeitot järjestykseen ja päiväpeitto jää sängyn päätyyn.
Illan hämyssä tai päivän valossa huoneessa on hyvä nukkua. Valkoinen katto on loistava valinta, enkä huoli uudesta puupintaisesta trendistä, joka nostaa päätään.
Kehys kehyksessä
Hyödynsin oman puutarhan kukkamaita ja keräsin vielä kimpun kauniita kukkia. Montaa päivää nämä eivät jaksaneet lämpimässä kukkia, mutta toivat viimeistellyn ilmeen huoneeseen.
Tunnistatko sinä mitä tästä kimpusta löytyy?
Gladiolus, suomentatar, ohraa, angervoa ja nippu kesän lämpöä!
En voi olla hypistelemättä uusia tyynyjä. Mutta pidän melkoista juupas-eipäs keskustelua itseni kanssa, tarvinko, no en, mutta haluanko oikeasti taas yhden tyynyn. Haluan timantit, Finnmari.

7 kommenttia:

Intsu kirjoitti...

Sä aina keksit laittaa kaikkee kaunista. Hienosti kehykset kauniille tapetille. Hurmaavat nuo marimekon lakanatkin. Minä en ihan joka päivä laita sängynpeitettä,lakanat vaan siististi. Johtuen siitä,että mun virkkaama isoäidinneliöistä petto on aika raskas. Se on niin suurikin,että mun on tosi hankala sitä yhdellä kädelä laittaa. Oih,minä valitsisin tietysti tuon tyynyn,jossa on bling blingiä=)

Nila kirjoitti...

Aivan ihana tapetti, olet rohkea nainen. 🤗 ❤
Kivasti suunniteltu kehykset , pitää muistaa.
Lakanat on myös minun makuuni, minä laitan myös joskus lakanat ja kukat samaan sävyyn.

TeSa kirjoitti...

Kaunis kiitos teille ❤

enkulin käsityöt kirjoitti...

Ihana idea ja tuo tapetti on oikea herkku.

TeSa kirjoitti...

Kiitos Enkuli ❤

Saija kirjoitti...

Hyvä idea kehyksille, ei peity kaunis tapetti!

TeSa kirjoitti...

Kiitos Saija ❤