Taas päästiin jouluun...

 Nautitaan vielä joulusta jokainen omalla tavallamme. Kuvasato jäi aattona syystä hiukan laimeaksi, mutta ei kokemukset! Olemmme tehneet miähen kanssa ensimmäisen pukkirundin, jota auttamassa oli nuorimmainen kuskin ominaisuudessa. Saimme keskittyä tehtäväämme huolella, avata ääntämme ja laskea aikataulua. 
Eniten koko hommassa minua jännitti aikataulussa pysyminen. Se meni minuutilleen nappiin. Ilapäivän väljässä aikataulussa ehdimme poikkeamaan ystävättären eriössä ja söimme eväitä rauhassa. 
Lapset esittivät kiperiä kysymyksiä, kiittivät kohteliaasti jaettuamme lahjat. Osa pienimmistä ei uskaltautunut irti vanhemmistaan, mutta pienen ujon hymyn saimme. Miäs nautti virastaan ja oli aika uskottava. Tai ei aivan.

Olimme jo ennen aattoa valmistautuneet juhlaan. Lahjat oli valmiiksi paketoitu, ensimmäiset jo kesällä. 
Ruokakaupassa käyty. Jokainen toi tullessaan yhteiseen ruokapöytään jotain. Kävimme miähen kanssa aiemmassa joulurauhanjulistamisessa, kun tiesimme, että aattoillan hartauksiin emme kykene osallistumaan. Jossain vaiheessa hokasin, että varsinainen joulusiivo on jäänyt vallan tekemättä. Katsoimme toisiamme ja hokasimme, että me ei olla muuta tänä vuonna tehtykään, kuin siivottu jälkiämme!

Aattoilta pitkä on...ja pitkä oli taivalkin. Sillä aikaa, kun olimme "ruokakaupassa", aattoillan ateria valmistui miniän johdolla.

Aika taisi olla pitkä kotona odottaville ja jännitystä pukin saapumisesta. Tyttären perhe oli tullut iltapäivällä ja kolme pientä kirkassilmää seurasi tarkkaavaisesti, kun tulimme ovesta sisälle.
Olimme sopineet, että olen vain läsnä, ihan hiljaa, joulupukki hoitaa puhumisen.
Ensimmäisenä kuulimme mummi ja vaari! Vaari otti tilanteen haltuun, tytöt tutkailivat hiljaista mummia. Voi pieksut, kun nauratti.

Lahjojen jaon jälkeen poistuimme vaihtamaan vaatteet työhuoneelle ja kauppareissun päätyttyä tulimme takaisin pirtille, jossa sitten kuulimme joulupukin juuri käyneen. Olivat tainneet sittenkin uskoa tarinaan joulupukista ja muorista. 
Kukaan ei uskaltautunut pukin syliin, eikä vähään aikaan ole tytöt olleet niin hiljaa, kuin sen hetken, kun poikkesimme =)
Saamme vielä kuulla tästä, kun pienet kasvavat!

Aattoillan ateria nautittiin tosi myöhään. Nälkä oli kasvanut leijonan mittoihin, eikä vatsa kuitenkaan vetänyt niin paljoa, että kaikkea olisi voinut edes maistaa. Jälkkäri vielä meni, mutta kahvikakkuna ollut valkosuklainen juustokakku jäi koskemattomaksi. Sitä syötiin vasta joulupäivän aamuna.

Pirtin suuri ruokapöytä keräsi ympärilleen loput ruokailijat, jotka eivät mahtuneet keittiönpöydän ääreen. Olimme kaikki samassa tilassa, vain eri pöydissä.

Osa väestä oli käynyt jo aattosaunassa, osalle lämmitettiin sauna uudestaan, kun ruokailusta ehdittiin. Tytöt saivat valvoa myöhään, ja se oli kaikista mukavaa, että lapset olivat mukana juhlassa iltamyöhään.

Jossain vaiheessa ruokailusta poistuneet tehotytöt istahtivat vieretysten sohvalle ja sitten kuvaamaan. Jäi mummin ruokailu vaiheeseen. Näitä hetkiä on harvoin, että olisivat niin kauan paikoillaan, jotta ehdin kameran etsimään.

Saimme puhelimiin vaarin kanssa uudet taustakuvat.

Serkusten ilo ja yhteiset hetket ovat mieltä lämmittäviä.

Hassuttelua, höpsöttelyä ja ihan outoja juttuja.

Kivoja yhteisiä hetkiä.

❤

Iloksemme kaikki lapset perheineen olivat kotona ja jäivät yöksikin. Järjestimme jokaiselle petipaikan, oman sopen. Olimme kahden viikon tauon jälkeen jälleen vaarin kanssa pirtissä nukkumassa, mutta tähän on jo totuttu.

Aattoiltana tyttöjen ja miähen mentyä nukkumaan, siirtyivät nuoret keittiöön lautapelin ääreen. Minä otin neuleen. Joulupäivänä tytöt seurasivat käsityön etenemistä, kyselivät mitä tästä valmistuu.

Nuorinta kiinnosti enemmän lankani, joka valui mukavasti sormien lomitse.

Joulupäivä meni huilatessa, tapaninpäivä pyjamassa.

Auringonpilkahdus, hetken kirkas taivas ja lupaus pitenevistä päivistä.

Olemme nauttineet joulun annista, yhteisistä hetkistä ja läheisten läsnäolosta. Olemme toipuneet aaton tohinoista, kamppeet pitää vielä huoltaa asialliseen kuntoon.

Olin laittanut kodin jouluiseen kuosiin pitkin syksyä ja aina lähemmäs joulua koristelin loputkin pinnat.

Lovi-tonttu. Pienet kivat yksityiskohdat täydentää suuria pintoja.

Kukkasten värit ja tuoksut tuovat juhlavan lisän.

Keinukin sai jouluisen lisän muhkeasta tyynystä.

Pienet näppärät sormet antoivat kaiken olla lähes omilla paikoillaan.

No, joitakin horjahduksia oli nähtävissä!

Vai oliko se vaari, kun sohi nämäkin nurin?

Kynttilät sytyttelen heti aamusta, niitä on kulunut paljon.

Saadut joulukortit asettelin tikarappusille katsottavaksi.

Joulukylän järjestys muuttui, mutta harvoin asemakaava kaikkia miellyttää =D