lauantai 14. joulukuuta 2019

Puuteria

Jouluaattoon ei ole kuin kymmenen päivää. Jokaisena päivänä koti koristautuu pienin teoin, kun viimeisetkin naulapussit ja pensselit on viety paikoilleen. Olipa remppa! Nautin suunnattomasti saadessani laittaa joulun näkyväksi, kynttilät palamaan ja kuusen koristeineen.
Olemme siirtäneet, raahanneet ja vetäneet isoja huonekaluja, kun lapsityövoima on karkonnut. Ne sai varmaan tarpeekseen jatkuvasta kantamisesta =D. Toki me lahjoimme pojat viikko sitten, mutta ilmeisen huonosti, kun apua ei ole saatu. No, jotain me vielä yhdessäkin jaksetaan. Nuorin tulee tänään yhden tehotytön kanssa käymään, mutta ei kerrota, että taas on kannettavaa.
Tyhjensimme joulukoristelaatikot pohjia myöden. Keräsin monta kassillista koristeita kierrätykseen ja osan käy hakemassa sisareni. Jokainen laatikko, tarkoittaa mahdotonta määrää, on ahdistanut vuosien ajan ja päätin ottaa hetken siivoamiseen. Kannatti!
Ylimmät kuvat nappasin eteisen seinästä, jonka tapetti on niin puuterisen kaunista.
Vaikka kaikki on ollut sekaisin monta viikkoa, olen tahtonut osallistua joulunajan erilaisiin tapahtumiin omien voimien mukaan.Toki näitä lippuja varatessamme, ei edes tiedetty rempan vaiheista yhtään mitään.
Kävimme kuuntelemassa Antti Railion Täällä Pohjantäden alla joulukonserttikiertueella Tampereen Tuomiokirkossa kauniit esitykset. Kyseinen nimikkokappale sai taas veden rullaamaan poskia pitkin. Olimme kerrankin hyvissä ajoin paikalla, saimme edestä toisen rivin paikat ja kyllä holvikatto kajahti!
Kirkon kauniit lasityöt saivat taas pyörimään penkkirivillä, mutta ulkoa tuleva valo puuttui. Nautitaan hetkestä ja jatketaan kodin kohennusta. Hyvää viikonloppua kaikille,

8 kommenttia:

Sartsa kirjoitti...

Eikö teiän pitäny jättää ne rempan loput ens vuodella? No parempi tehtynä, kun tekemättömänä.
Toivottavasti osuu aina ees eri kantaja ;D

TeSa kirjoitti...

😅 pari huonetta, vain pari huonetta.
Ihan parastahan tässä on, ettei täydy tehdä joulusiivousta, kun siivotaan koko ajan.
Kahdesta pojasta toinen aina paikalla. Tänäänkin mentiin ees ja taas.

Nina kirjoitti...

Hiljakseen olen minäkin joulua jo asetellut ja olen siirtymässä talvilepoon hiljakseen melkoisen touhuntäyteisen syksyn jälkeen. Mukavaa joulun odottelua sulle!

TeSa kirjoitti...

Ihan kuulla sinusta pitkästä aikaa.

Liisan kotona kirjoitti...

Siellä siis remppa jatkuu. Onhan se aina ihanaa saada hieman uutta ja piristystä. Kyllä joulun laittaminen ja koristeleminen on mukavaa puuhaa. Minullakin on jo kuusi sisällä ollut monta päivää. Tampereen kirkko on kyllä niin kaunis.Olin siellä myös kerran joulukonsertissa, kun Jyrki Anttila esiintyi. Ihana tunnelma. Mukavaa joulun odotusta <3

TeSa kirjoitti...

Pientä pintaremonttia, joka on loppusuoralla siltä osin, kun olemme suunnitelleet. On kiva siistiä nurkkia kunnolla.

Kiitos teille kaikille.

Saija kirjoitti...

Tuo tapetti on todella kaunis, samoin on Tuomiokirkkokin. Hyvä että joulu tulee, niin saatte hetken hengähtää ennen uusia ideoita:)

TeSa kirjoitti...

Olen niin samaa mieltä, joululoma tulee tarpeeseen. Kiitos sinulle!