torstai 19. joulukuuta 2019

Tuoksuja

 Tunnetko tuoksun? Moni hajusteallerginen välttelee voimakkaasti tuoksuvia kukkia, kynttilöitä. Minä kerään ne mielelläni ympärille ja aivastelen. Joulu on vain kerran vuodessa.
 Tein markettikukista asetelman 2.adventiksi suureen astiaan. Hyasintin aukeaminen kesti yllättävän kauan. Jossain vaiheessa huomasin, aa, mikä ihana tuoksu leijailee. Vielä ehdin tarvittaessa vaihtamaan uudet kukinnot ennen juhlapyhiä. Helposti vaihdettavat sipulikukat eivät kastelua kaipaa, joten huolettomuuskin on kiva asia. Lisäsin ruukun pinnalle kevyet koristeet, siten että multapinta peittyy.
 Vähitellen koti on siistiytynyt, valmistauduttu jouluun. Kävimme laulamassa kauneimmat joululaulut ja kyllä se jouluinen tunnelma syntyy omassa kotikirkossa. 
Joulupukin tai oikeastaan muorin puhelin on pirissyt silleen sopivasti, että lähdemme jälleen jouluaattona kierrokselle. Nutut ja tantut pitää vielä tarkistaa ja laittaa kaikki valmiiksi. 
Tuntuu, että vuosi toisensa jälkeen joulu yllättää enemmän, kuin ensimmäinen lumisade. 

2 kommenttia:

Sartsa kirjoitti...

Hyasintti tuoksuu hyvälle ja joululle. Miäkii ostin ruokakauppareissulla. Eka potti lähti äipälle, niin kävin hakemassa itelle uuen.
Ahaa! Joulupukki muoreineen lähtee taas liikenteeseen. Onnea matkaan ja lumisia reenjalaksia toivottelen :)

TeSa kirjoitti...

Eri väreissä on tuoksueroja.
Punanuttu kiittää 😊