torstai 5. joulukuuta 2019

Kohti itsenäisyyttä

Lumi tuli ja sitten se suli.
Tulihan se sitten jo toistamiseenkin ja taas se sulaa.
Samalla tavalla meidän remppa on edennyt. Tapetit tuli ja sitten niitä ei ollutkaan. Tai oli ne, mutta ne oli toistamiseen vialliset ja taas annettiin palautetta. Oikeammin, kauppa purettiin, saimme rahamme pois ja kävimme etsimässä uudet tapetit.
Sää on oikutellut, kuten Suomen hallitus, joka sitten kaatui. Kovin on ollut vilkas viikko. 
Työviikkokin oli vilkas. Tänään tuntui perjantailta koko päivän. Päätin jo viime viikolla, että tänään, just tänään saan kaatua petiin suoraan ulko-ovelta ja nukkua niin pitkät päikyt, kun kroppa kestää. Yöunia se tuskin haittaa, mutta helpottaa univajettani.
Mummin pinkkiin kesäpyörään asennettiin valosarja, jota käytiin katsomassa Miljan kanssa. Pyörä on asetettu terassille niin, että se näkyy pirtiltä.
Päädyn talipallotelinettä täytyy käydä katsomassa, jos mielii nähdä nämä valot. Ja aina voi ajautua kotiin alamäen kautta, että näkee ne kunnolla.
Ja nähdäkseen tämän kuusen kannattaa suunnata taas Tampereelle. Tampereen Joulutori on täyttynyt pienistä suloisista punaisista mökeistä.
Tämä teos on Pähkinänsärkijästä, joka on asetettu torin laidalle matkalla teatteriin.
Kurssi-iltojeni päätyttyä on aika nauttia kulttuuria. Olkoon tämä meidän pikkujoulu.
 Olimme varanneet miähen kanssa liput tähän näytökseen heti niiden ilmestyttyä myyntiin. Tämäkin esitys oli ääriään myöden täynnä.
Mahtipontinen, mykistävä ja taidokas esitys, jossa musiikilla on suuri merkitys. Lasten kanssa nähty piirroselokuva oli suuntaa-antava. Tässä esityksessä on niin paljon nähtävää ja koettavaa, että sen voisi käydä katsomassa koska vaan uudestaan. 
Roolitukset olivat onnistuneet.
Kun näytöstä ei saa kuvata eikä tallentaa mitenkään, on kiva, että lopussa voi ottaa kameran käyttöön ja tallentaa aploodien aikana näyttelijöiden vastaanottamat kiitokset.
Samalla tallentuu muistiin upea puvustus ja esityksen rakenteet.
Katsokaa näitä kivipatsaita! Oli ne niin upeat ja hilpeä joukko.
Olen tainnut mainita aiemminkin, mutta mainitsen taas uudestaan. Tampere on vilkas ja monipuolinen kulttuurikaupunki, joka tarjoaa kävijälle monipuolisesti kaikkea. Talviaikaan tuskin tulee lähdettyä tämän kauemmaksi näkemään ja kokemaan.
#tampereenteatteri
Hyvää ja arvokasta itsenäisyyspäivää sinulle,

4 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Kiva jouluinen postaus. Valot pimeässä kuuluu tähän aikaan ja näytelmät, lapset ja piparit. Kunnon päikyt tekee hyvää tällaiselle joutilaallekin;) Jos päivällä käy kaupungilla tms niin kyllä kotiintullessa pehmoinen peti kutsuu.
Mukavaa Itsenäisyyspäivää teidän pirtille.

Anonyymi kirjoitti...

Kylläpäs on hieno valopyörä, varsinkin tummissa kuvissa näyttää kauniilta!

Irma kirjoitti...

En tiedä miksi äskeinen kommenntti tuli anonyyminä mutta korjataan se tässä.

TeSa kirjoitti...

Kiitos teille. Erilaiset valosarjat korostavat kauniita muotoja.
Peukku päikyille!