lauantai 21. joulukuuta 2019

Viikon varrelta

Ulkona sää näyttää ihan vetelältä! Märkää ja mustaa. Järks! Ei voi tykätä. Nivelet särkee ilmojen vuoksi ja olo on uupunut päättyneen työviikon päätteeksi. Töissä otettiin loppukiri, kun seuraavan kerran menemme töihin vasta ensi vuoden puolella. Nyt on aikaa huilata ja sen me teemme!
Eilen saimme heti aamusta kuulla, että olimme myyty. Huhuja myynnistä oli kantautunut korviimme pitkin syksyä, mutta vasta tiedoitustilaisuudessa saimme kuulla sen, kuka osti. Työpaikat säilyy ja se on hyvä asia. Millään jaksaisi alkaa taas säätämään, opiskelemaan vai?
Jos töissä pakerrettiin, on sitä pakerrettu kotonakin. Saan työpäivän aikana aktiivisuusrannekkeeseeni helposti yli 10 000 askelta päivässä. Vapaa-ajalla tulee toinen mokoma. Jalat huutaa hoosiannaa iltaisin ja uni maittaa. 
 Kuorrutin kodin jouluiseksi, kuten niin monena aiempanakin vuonna. Nautin kiillosta ja asetelmista ja nyt ensimmäisen kerran pääsin laittamaan ihan jokaiseen huoneeseen jouluisen ilmeen. Varmasti kerätään vielä juhannuksenakin viimeisiä hileitä ja koristeita, mutta jos ne ei haittaa minua, ei ne haittaa muitakaan.
Viikolla oli jälleen päivä, kun laskurini näytti 17-vuotta ties monennenko kerran. Kun olen päättänyt olla alaikäinen, niin vältyn aikuisten murheilta ;)
Synttärit kahviteltiin kahtena iltana, kiireettä kivassa seurassa. Helpolla tarjoilulla, kaupan kautta kotiin valmiit tarjottavat ja miähen leipomat joulutortut.
Sisareni kävi Wilin kanssa otattamassa pari tonttukuvaa =) Hauskoja kuvia, koira katseli kun touhusimme. Niin rauhallinen, kaunis ja komea uros. 
Wili on hyvin menestynyt näyttelykoira, viimeisin voitto tuli Helsingistä, Helsinki Winner 2019, oli sama titteli vuosi sitten.
Keväällä kansainvälinen näyttelyvalio ja Tallinna Winner, ja monta muuta voittoa. Onnea molemmille!

Näillä kahdella yhteistyö pelaa. Minä saan osani, kun iloitsen menestyksestä. Olen tosi allerginen, enkä voi olla samassa tilassa eläinten kanssa kovin pitkää aikaa. 
Toivottelen teidän "tontuille" hyvää viikonloppua. Vielä on monta kivaa jouluista ja ei niin jouluista tapahtumaa, joihin voi osallistua. Nautitaan ja iloitaan lähestyvästä juhlasta!

4 kommenttia:

Sartsa kirjoitti...

Onnea sinulle!
Ompas hän komea!

TeSa kirjoitti...

Kiitos ❤
Wili on hurmuri, komea uros.

KristiinaS kirjoitti...

Onnittelut jälkikäteen. Hyvä, erinomaista, että työpaikka säilyy kaupoista huolimatta. Ai että on kaunis koira. Johan tuosta näkee, että on voittaja-ainesta ja -asentoa:)

TeSa kirjoitti...

Kiitos ihanat!
Wili tykkää, myös sisareni teidän viesteistänne.
Kiitos Marja-Terttu, samoin sinulle ihanaa joulun aikaa.