torstai 10. joulukuuta 2020

Kirjovarsia ja pitsiunelmia

 Ieva Ozolinan Kirjovarsia ja pitsiunelmia on latvialaiseen neuleperinteeseen paneutunut kirja, jossa nähdään niin kirjo-, pitsi-, kuin pintaneuleita. Olen selannut, ihastellut, tutkaillut ja todennut, että hyvin pohjoismaiseen makuun mukautuvia malleja. Kirjassa on 50 erilaista mallia nilkka- ja polvisukkiin, sekä säärystimiin. Malleista saa helposti muokattua lapasen varret, pipan tai neuleen helman. Kirjoneuleen värit ovat näyttäviä ja hyvinkin perinteisiä. Kun puhutaan perinteestä, se voi juontaa hyvinkin pitkän ajan taa. Latvian varhaisimmat neuleperinteet mainitaan 1200-luvulta, mutta tuota aiemminkin on varmasti puikot viuhtoneet. Talvisukat ovat olleet villaa, kesäsukat pellavaa tai puuvillaa. Lanka on 2- säikeistä ja sukkien terät käytännön syistä yksiväriset. Siten on helppo terätä sukat uudestaan. Latvialasilla sukilla on ollut lämpimänä pysymisen lisäksi toinenkin merkitys. Niitä on pidetty ulkonäön vuoksi, käyttäjä on voinut ilmaista itseään. Entisajan langat on värjätty kasviväreillä, joita on saatu juurista, kukista tai sienistä. Sukissa on käytetty symboleja ja värikuvioita, joista on koottu yleisimpien merkkien kuviot yhteen. Ozolinalta on aiemmin ilmestynyt kirja, Latvian lapaset, josta olen tehnyt vuosi sitten päivityksen. Ieva Ozolina on perustanut Riiaan neule- ja lankayrityksen Hobbywoolin. Sinne siis!

Kuvakatsaus kirjasta, jonka malleihin voisin paneutua.
Pieniä, siroja kuvioita ja lyhyitä langanjuoksuja. Alkuperäisiin malleihin Ozolina on saanut apua Latvian eri museoista, joissa on säilytetty historiallisia kokoelmia.
Hienostuneita naisten pitsisukkia.

Palmikkoa, pitsiä ja kirjoneuletta. Mallikuviot on selkeitä, mutta perussukan neulomista ei esitellä jokaisen mallin kohdalla, vaan siihen löytyy ohje kirjan lopusta.
Ohjeissa käytetty lanka on Hobbywoolin 2-säikeistä ja se on valmistettu Latviassa. Niin langat, värit, kuin muunkin neulemateriaalin voi katsoa heidän sivuiltaan.
Kaunis, rustiikinen. Minulle tuli mieleen monosukat.
Lehtipitsiä voi käyttää missä vaan.
Sopisi meidän itsenäisyyspäiväämme.
Kirja on hieno perintö tuleville sukupolville. Mallit on tallennettu ja päivitetty tähän päivään.


6 kommenttia:

Liisa kirjoitti...

Onpa kauniita sukkia 🧦🧦
Pitsiset,talvihäihin.morsiammelle;)
no niin on monosukat:))) ihanat.
h u o k a u s !
onneksi saan ihailla:))
upea yhteistyö🧡🧦

TeSa kirjoitti...

Ihailla! Tosiaan. Kirjojen selailu vie tunnelmasta toiseen. Kivan kirjan ottaa käteensä kerta toisensa jälkeen.
Kiitos Liisa ❤

Sartsa kirjoitti...

Hauskat nuo mustavalkoset, joissa on kirjoneuletta ja pitsineuletta. Myös alimmat on kauniit, joissa nk. huomiovärinä sinistä.

TeSa kirjoitti...

Minustakin näissä on kivat erilaiset kuviot. Nyt, jos koskaan olisi tarjennut villasukkia esitellä, kun ei ole ollut kylmä alkutalvi.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Jestamandeera mitä ihanuuksia.

TeSa kirjoitti...

On kyllä upeita neuleita!